22.8.2017

a e s t h e t i c s ja vanhat pelit 1

Mä tarviin nyt jotain missä on TOSI matala postaus kynnys. Jotain mikä ilahduttaa mun silmää ja on stressitöntä. Eli tässä on nyt semmonen kuvapainotteinen vaporwave-ripulimerkintä vanhoista peleistä. Mä nään usein Tumblerissa ja ties missä Pinterestissä niitä pikselitaide vaporwave kuvia ja mietin et onko ne semmosta originaali pikselitaidetta vai kuvia jostain peleistä? Taitaa olla vähän molempia. Mulla itselläni ei ole tarpeeksi taitoa tai ohjelmia millä tehdä semmosta taidetta, vaikka oon siitä aina ollut kiinnostunut. Sen sijaan mä ole tallennellut mun koneelle ajansaatossa kuvia eri peleistä missä on mun mielestä sellaista hyvää a e s t h e t i c s fiilistä ja mä nyt vaan oksennan ne tähän :D Olkaa hyvä, ei kestä.


Can't spell a e s t h e t i c s without them anime gurls? Eli muutama kuva sellaisesta hentai deittisimulaatiopelistä kuin True Love 95. Alotan heti suoraan kovilla panoksilla tämän haha. Oon joskus jopa pelannut mokomaa monta vuotta sitten. Ei jäänyt mieleen mitenkään erikoisena, mutta vanha anime fiilis välittyi vahvasti ja siitä multa iso plussa. Deittipelit ja muut vastaavat pervoilupelit ei oo ollu mulle koskaan mikään juttu, mutta kaikkiruokaisena ja vanhoista peleistä kiinnostuneena on pelannut muutamaa. Öh oliko joku semmonen kuin Three Sisters joka on kans vanhempi tämmönen mitä joskus kokeilin myös?


Sitten pari lähinnä avaruusaiheista random peliä kasarilta CGA-väreillä. Se vaan on mulle itselleni semmonen vaporwave väriyhdistelmä. Näistä oon tainnut pelata vaan tota Arkanoidia? En voi muistaa kun on niin useita sellasia pelejä joita on lapsena pelannut alle 10min ja sit ei enää ikinä lol.

 SKI OR DIE MOTHERFUCHER!

Paras nostalgisin peli ja parhaat väriyhdistelmät noissa valikoissa ikinä. Tässä pelissä on paras tunnaribiisi myös ikinä: https://www.youtube.com/watch?v=JzfDOD4q0Kk Hivelee ihan mun korvia *verta valuu korvista* Nää kuvat taitaa olla nimenomaan NES-versiosta. Itse pelasin tätä aikoinaan Commodore 64:lla eli siinä oli hiukka köyhemmät värit, mutta tunnelma välittyi siitä huolimatta.

Hi to: all who read it

Loppuun vielä tämä mysteerinen ilmeisesti pelkästään Miami Vicen tunnarille tehty pieni "peli/demo" joka sisältää vain itse tunnarin eikä siinä voi edes tehdä mitään, eikä mitkään osat liiku?? :D Mä oon myös jostain selittämättömästä syystä ylpeä, että tää on tehty mun syntymävuotena hahah... Mikä ihmeen Michael Jackson Software muutenkin? Kiitos taas sille ihmiselle joka laittoi tämänkin Youtubeen: https://www.youtube.com/watch?v=dii5USEwKIk



19.8.2017

Milloin liika on liikaa

Tästä tulee ehdottomasti kamalin ja surkein blogiteksti jonka tulen koskaan kirjoittamaan. En edes tiedä mistä aloittaisin tämän kanssa, mutta taas kerran tuntuu siltä kuin jotain olisi tulossa ulos ja jotain pitäisi päästää menemään. Pitää saada vaan kertoa ja miettiä ajatuksia selväksi. Suurimmalle osalle mun tutuista, kavereista ja jopa Ilarin perheestä tulee ylllätyksenä millasta mun elämä suurimmalta osalta on ja mitä mun arki on. Useimmat näkee mut nauravaisena ja vähän villinä persoonana ja noh... kai onnellisena? Mulla ei ole tapana vuodattaa mun tuskaa muille, tai kertoa ns totuutta mun elämästä. Siksikin mä olen lykännyt tästä kirjoittamista tänne. Mua ei enää nyt kiinnosta ja mä päinvastoin toivon, että mahdollisimman usea lukee tämän. Mä olen saanut tarpeekseni myös niistä olettamuksista, että ihmisillä pitää mennä hyvin ja että olettamus on se, että menee ihan hyvin ja että tekee elämällään jotain ja pyrkii esim työelämään jne. Jos joku lukee tämän ja senkin jälkeen olettaa multa vielä jotain...

Olen maininnut tästä ennenkin, mutta nyt avaan asiaa vihdoin. Sairastuin kroonisiin virtsateiden-rakon-ja munuaisteninfektioihin vuonna 2006 ja siitä asti minulla on ollut niitä jatkuvasti ja silloinkin kun ei ole ollut niin kivut eivät ole koskaan lähteneet pois. Eli tylysti sanottuna joka päivä koskee asioida vessassa ja usein koko päivän aktiviteetit pitää suunnitella sen ympärille. Koskee myös muullonkin ihan muten vaan varoittamatta, tai ilman syytä. Olen käynyt erikoislääkäreillä, peruslääkäreillä, hoitajilla, urologeilla, gynekologeilla, psykiatrilla, psykologilla, rukoillut Jumalaa ja käynnyt jopa humpuuki hoidoissa ja puhdistuksissa. Mun rakkoa on tähystetty, kuvattu, laajennettu ja huuhdottu. Mulla on ollut kaikki mahdolliset antibiootit kuureina ja estolääkityksenäkin useita. Oon ollut kotisairaanhoidossa, eli tipassa viikon. Olen asioinut tätä kolmella eri paikkakunnalla ja olen itse perehtynyt kaikkeen asiaan liittyvään ja mahdolliseen ja ottanut asiakseni hoitaa kotikonstein niin hyvin kuin pystyn. Perheeni on pistänyt tähän tuhansia euroja, kuten myös itse olen ja yhdessä olemme hoitaneet asiaa parhaamme mukaan. Toinen tädeistäni on sairaanhoitaja ja kaksi on luontaistuotealalla. Monia mahdollisuuksia on tutkittu ja käyty läpi ja ihme vitskuja on vedety naamaan. Sanon tämän heti alkuun, koska en halua kuulla enää yhdeltäkään ihmiseltä sanoja: "Ootko kokeillu asiaa X mun siskoa se autto jne" tai "Mä oon kuullut et karpalo auttaa." On nimittäin paskin juttu mitä sanoa kroonisesti ja mahdolisesti parantumattomasti sairaalle ihmiselle joka on kärsinyt jo yli 10 vuotta jatkuvista kivuista. Kyllä olen vittu kokeillut ja jos en ole niin omasta arviosta, tai lääkärin olen päättänyt jättää kokeilematta. Vastaikään yksi entinen luokkalaiseni kehoitti minua juomaan pakurikääpäteetä ja polttamaan kukkaa. Hei sulla on parantumaton krooninen sairaus juo tätä vitun teetä...

2009 rakonlaajennusoperaation jälkeen vuodeosastolla. Terveisiä perseestä.

Olen elänyt tämän kaiken kanssa siis kolmasosan elämästäni ja se on pilannut suurimman osan nuoruudestani. Olen jatkanut taistelua aina miettien, että joskus tämän on pakko loppua, tai edes helpottua. Olen käynyt koulut loppuun ja olen suunnitellut mihin ammattiin haluan. Yhdessä vaiheessa 2013 syksyllä tilanne näytti lupaavammalta ja uskallauduin lähtemään mm ulkomaanreissuun Ilarin perheen kanssa. Reissu päättyi siihen kun minua kiidätettiin Italiaiseen sairaalaan jossa lääkäri ei puhunut englantia. Viime vuosi meni tasapainnoillessa sen välillä josko kaikki rupeisi kääntymään paremmaksi nyt kun olen työtön ja saan lepoa enemmän ja voin keskittyä omaan hyvinvointiini. Niin ei käynyt. Vuoden 2017 alussa kävin lisätesteissä kun niitä lopulta itselleni vaadin (kun lääkärit eivät tarjonneet apua itse) ja minulta testattiin mm kilpirauhasarvot. Ensin ei löytynyt mitään, mutta Tammikuussa naistensisätautien erikoislääkäri löysi parantumattoman limakalvojen autoimmunitettisairauden. Eli kyseessä oleva on täysin parantumaton, siihen ei ole tunnettuja hoitomuotoja ja se etenee tasaisesti vanhetessa, eikä tiedetä edes mistä se tulee, tai miten kehittyy. Autoimmunitettisairaudet hyökkäävät kantajansa omaa kehoa vastaan samalla lailla kuten esim syöpä ja vaikuttavat immunitettijärjestelmään. Lääkäri ei pystynyt sanomaan kuitenkaan onko tämä nyt kaikkien näiden vuosien kärsimyksen syyllinen, vai esim taas uusi sivutuote jatkuvasta lääkkeiden käytöstä ja yleiskunnon ja vastustuskyvyn romahtamisesta. Minulla on kuitenkin vuosien mittaan liikkuminen vähentynyt niin paljon, että hengästyn portaissa ja en pääse kauppaan yksin helposti. Kaikki flunssapöpötkin tarttuu aina super helposti ja yleisvointi on jatkuvasti sellainen kuin olisi kuumetta. Tämän diagnoosin sain siis postitse pari viikkoa sen jälkeen kun kävin koepalatutkimuksissa. Kukaan ei soittanut, neuvonut minua, tarjonnut tukea, tai antanut mitään jatkohoito suunnitelmia. Kukaan ei auttanut. Paperissa vaan luki, että käy kontrolleissa oma-aloitteisesti parin vuoden välein... Vaivuin masennukseen. Pakotie on tukittu, tämä ei lopu koskaan, kipu ei lopu koskaan. Pari kuukautta meni ihan täysin sumussa. Tuli kesä ja virkistyin vähän kun pääsin ulos pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Sitten kun olimme Ilarin kanssa kesälomalla vanhempieni luonna kuoli meidän rakas kissa Unto. Unto oli toisiksi tärkein osa minun jokapäiväistä arkea ja suurin syy siihen miksi edes nousin joka päivä sängystä ylös. Nyt sekin oli poissa. Olen hakeutunut hoitoon ja saan nyt psykiatrista apua ja työkykyisyyttäni ruetaan arvioimaan.

Hyvästi

Mun terveys ongelmat ei tietenkään rajotu vain näihin jatkuviin tulehduksiin ja nyt tähän limakalvojen autoimmuniteetti sairauteen. Mulla alkoi myös 2013 erittäin tiheät ja kovat migreenit jotka tulevat aina takaisin kausiluontoisesti, vaikka syön aamuin illoin beettasalpaajia niiden estämiseksi. Beettasalpaajat laskee myös entisestään mun leposykettä ja rajottaa siten mun liikkumista joka on jo valmiiksi paskaa kun yleiskunto on romahtanut. Vuodesta 2007 lähtien mulla on ollut sellasia valveunia (kun en tiedä miksi muuksikaan niitä kutsua, ei ole unihalvauksia kun voin kävellä ja tehdä mitä vaan) jotka häiritsee mun nukkumista ja unen laatua. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että herään yöllä ja näen asioita joita ei ole olemassa. Nämä visuaaliset hallusinaatiot jotka tapahtuvat puolivalve tilassa ovat usein niin todentuntoisia, että saan niistä hirveän paniikin. Esimerkkinä: sängyn vieressä olevasta seinästä avautuu tyhjästä ovi josta astuu sisään tumma ihmisen muotoinen varjo, vaatekasa lattialla onkin ruumis, ikkunalaudalla kulkee kissa, verhojen välissä seisoo tuntematon nainen jolla on heinähattu ja kesäleninki (kaikki nämä on nähty). En siis koe auditorisia hallusinaatioita, joten nämä hahmot ja asiat eivät sentään pidä ääntä. Olen kuitenkin panikoidessani mm hypännyt polvet edellä sängystä ja repinyt nilkassa olevan ruven auki ja herännyt omasta verestä, lyönyt nyrkeillä seinää ja meinannut kävellä unissani alasti rappukäytävään. Näen myös lähes joka yö painajaisia joissa toistuvana teemana on kuoleminen, tai se kun jo kuolleet läheiset tulee mua katsomaan. En tykkää nukahtaa, tai nukkua joten valvon usein viiteen asti aamulla vahingossa. Saatan olla jo valmiiksi sängyssä ja sitten iskee paniikki ja en saa unta moneen tuntiin.

Unto auttoi mua aina nukahtamaan ja lohdutti mua kun muhun koski...

Vaikka nään niin usein painajaisia niin toisaalta oon esim onnellinen sillon kun nään mun isästä unta ja saan puhua sille edes hetken. Mulle on sanottu tosi usein, että mun pitäs unohtaa ja päästä tästä yli, mutta miten mä muka voisin. Mulle tulee koko ajan uusia vastoinkäymisiä mun elämässä niin miten voisin jakaa mun energian siihen, että hoidan näin vanhoja haavoja. Mä kaipaan mun isää ja sen tuki olisi merkinnyt mulle kaikkea nyt.

Minä makaamassa/nukkumassa isän sängyssä jota en antanut siirtää tai siivota. Viereisellä nojatuolilla ruuantähteet, koska myös söin tossa huoneessa usein.

Yksi harvoista kuvista minusta ja isästä ja yksi viimeisistä myös. Otettu mun rippijuhlissa 2003.

Tämän kaiken jälkeen olen miettinyt sitä miksi edes elän ja kenelle elän. Ennen kai ajattelin, että elän, koska haluan elää ja että elän sillä voimalla joka tulee meistä itsestä sisältä. Nyt kai sitten ajattelen, että elän, koska en uskalla kuolla ja koska Ilari on vielä olemassa ja kaikki ystävät ja perhe. Eli elän muille ja muiden kautta, en siksi, että löytäisin itsestäni enää voimaa siihen tai tahtoa elää. En enää oleta, että tämä loppuu koskaan, tai että elämä tarjoisi minulle jonkun ihanan mahdollisuuden. Unelmoin korkeintaan omasta talosta ja naimisiin menosta Ilarin kanssa. En halua, tai pysty töihin, enkä halua olla mikään enää isona. En halua lapsia. En usko enää Jumalaan, tai jos uskon sen olemassa oloon niin en halua olla asian kanssa missään tekemisissä. En halua uskoa Jumalaan joka antaa mulle tämmösen elämän, enkä siihen, että mikä ei tapa vahvistaa, tai jotenkin kasvattaa mua ihmisenä. Se, että mun kissa kuoli ei tee musta parempaa ihmistä. En usko mihinkään karmaan ja universumi voi haistaa pitkän vitun.

2008. Voit luottaa minuun.

Kuinka monta henkilökohtaista menetystä voi ihminen käydä läpi ja silti haluta elää ja jaksaa jatkaa? En halua tehdä tästä mitään listaa niistä asioista mitkä on olleet mulle kaikista kipeimpiä, mutta semmonen tästä on nyt tulossa vaan ja sitä mun elämä nyt on suurimmalta osalta. Jatkuvaa henkistä ja fyysistä kipua. Jostain kumman syystä mun on pitänyt menettää toinen mun vanhemmista, mun kissa, mun paras ystävä (joka ei vaan enää vastaan mun viesteihin vaikka mun elämäntilanne on tämä ja mä pyydän apua ja anelen), mun terveys ja mun kyky työskennellä. 


Mun lapsuuden parasystävä Liisu oli mun elämässä siitä asti kun olin 5 vuotias. Me vietettiin meidän lapsuus ja teini-ikä tiiviisti keskenään ja yhdessä vaiheessa Liisu oli mulle kaikista rakkain ihminen koko maailmassa. Me oltiin yhdessä sillon kun molemmat sai ekat poikaystävät ja sillon kun mä sairastuin. Liisu oli mulle suurin tuki ja turva. Sitten kun muutettiin eri paikkakunnille meille kai kävi se mitä pelättiinkin. Liisu lähti vaihtoon Amerikkaan asti, enkä kuullut siitä melkein koskaan mitään. Vaikka Liisu oli jo palannut kotimaahan se vastasi mun viesteihin yhä vähemmän ja vähemmän ja puheluihin ei ollenkaan. Me riideltiin paljon ja nyt lopulta mulle ei vastata enää mihinkään. Mä antaisin mitän vaan, että voisin korjata tilanteen ja edes pyytää kunnolla anteeksi ja puhua asioista. Tämän kaiken keskellä mitä mulle tapahtuu ja on tapahtunut mä kadun tätä eniten ja mä antaisin mitä vaan, että Liisu olis ollu mun tukena kun sain sen diagnoosin ja kun Unto kuoli.

 Yhdessä ikuisesti...
 
Mun uusimmat kuulumiset on se, että yli viikko sitten mulla alko aivan hirveet alavatsa ja selkäkivut jotka paheni koko ajan ja lopulta menitin kyvyn istua, tai nousta ylös omin voimin. Yritin soittaa itselle ultraan aikaa, koska epäilin ongelman olevan kohdun alueella. En saanut aikaa ja mut ohjatttiin perus terveyskeskus lääkärille. Ei löytynyt mitään ja mut lähetettiin kotia. Soitin seuraavana päivänä taas ultra aikaa kun kivut vaan paheni ja en ollut nukkunut paljoakaan. Sain vihdoin ajan, mutta vasta parin päivän päähän joten kiduin siinä sitten vielä pari päivää. Ultrassa paljastui, että olen vuotanut verta sisäisesti, koska joko kohdussa, tai munajohtimessa on puhjennut kysta. Lääkäri lähetti minut vielä perus labrakokeisiin jota pistettiin kiirelliseksi joten sain tulokset vielä saman päivän aikana. Veriarvoissa ei ollut muuta ihmeellistä kuin kohonnut valkosolujen määrä. Sain vahvahkoja kipulääkkeitä ja käskyn maata sängyssä. Ei muuta. Eli tässäpä olen taas viettänyt sohvan ja sängyn pohjalla yli viikon tuskissani. Ei mitään uutta mun elämässä kun käytönnössä elän yhdessä nurkassa sohvaa ja mun arki on makoilua. Ilari hoitaa kaikki kotityöt ja käy kaupassa. Saara makaa sohvalla ja selaa kännykkää, pelaa tai katsoo telkkua ja miettii kuolemista.


En voi kiittää Ilaria tarpeeksi siitä hoivan ja tuen määrästä mitä siltä saan joka ikinen päivä. Ilari on ollut mukana kaikessa tässä ja joutunut olemaan sijaiskärsiänä jo vuosia. Silti se ei ole lähtenyt pois mun elämästä niin kuin monet muut ja silti se sanoo mulle joka päivä, että se rakastaa mua. Mä saan kiittää Ilaria kaikesta. Mä en olis enää täällä ilman Ilaria. Ilari on myös menettänyt tässä sotkussa ihan yhtä paljon kuin minä ja meidän molempien elämät on sidottu tähän kaikkeen. Jos mulla ei mitään muuta olekkaan niin mulla on sut. Mä olen myös äärimmäisen kiitollinen niistä aidoista ystävistä jotka on mun elämässä ja tietää tän kaiken. Mä tiedän, että niilläkään ei ole helppoa. Ei ole helppoa katsoa tällästä sivusta ja olla avuttomana. Usein sanat ei riitä, mutta mä tiedän, että te välitätte ja mun pitäisi kiittää useammin. Teillekkin mä olen velkaa kaiken. Mun ystävien ansioista mä pääsen joskus ulos tästä asunnosta ja teen jotain. Teidän takia mä edes yritän pitää joskus vielä hauskaa ja nauraa ja hölmöillä. Jokainen hetki jonka saan viettää mun ystävien kanssa on mulle arvokas. Joka kerta kun joku kysyy multa miten voin ja pärjään mä saan syyn hymyillä ja olla kiitollinen siitä, että oon olemassa vielä. Kiitos. PS: mä kirjoitin tän tänä aamuna kun heräsin taas kipuihin joten otin kipulääkkeitä heti. Osa on kirjoitettu siis lääkepöllyissä ja en jaksa edes oikolukea mokomaa. Tämäkin on nyt mitä on ja se siitä.

Surutyö

Nyt ne unet alkaa... toinen yö peräkkäin kun näin sinusta unta. Viime yönä mietin, että miten voit olla täällä kun olet jo mennyt ja silti turkkisi tuntui yhtä pehmeältä kuin aina ennenkin. Miksi tälläistä edes tapahtuu.

En tiedä olenko valmis kirjoittamaan tästä, mutta samalla tuntuu silti, että jotain on tulossa ulos. Siitä on noin 13 vuotta kun viimeksi olen tuntenut tälläistä surua ja en muistanut kuinka se oikeasti syö sisältä päin ja sille ei voi tehdä yhtään mitään. Menetimme 8.7 rakkaan kissamme Unton aivan yhtäkkiä. Kaikki tapahtui vuorokauden sisällä. Ensin Unto alkoi täristä jolloin soitin heti eläinlääkäriin ja lähdimme puhelun jälkeen vastaanotolle. Siellä Unto oksensi kolme kertaa ja sille annettiin pahoinvointilääkettä. Lähdettiin takaisin kotia missä ensin asiat näyttivät rauhoittuneen. Parin tunnin kuluttua Unto kuitenkin oksensi uudestaan ja kuolasi paljon ja oli muutenkin todella löysä. Soitin uudestaan lääkäriin. Eläinlääkäri otti verikokeet ja röntgenin, mutta kummastakaan ei löytynyt mitään mikä olisi selventänyt asiaa. Untolle oli noussut kuitenkin korkea kuume sen parin tunnin aikana jotka olimme kotona. Lähdimme ajamaan Varkaudesta Kuopioon missä oli tarjolla yöhoitoa. Matka kestää vain 40 min mutta tuntui ikuisuudelta. Koko matkan ajan silitin Untoa ja juttelin sille lohduttavasti, vaikka oma hätäni oli niin suuri, että olisin vaan halunnut huutaa ja itkeä. Unto pääsi Kuopiossa heti nesteytykseen ja sai vähän hapetustakin. Juteltiin pitkään lääkärin kanssa tilanteesta ja lopulta jätimme Unton yöhoitoon missä se saisi kipulääkkeitä, nestettä ja antibiootteja. Meille luvattiin soittaa jos tila huononee ja kerroimme jäävämme yöksi Kuopioon kavereiden luo. Soittoa ei tullut ja nukahdettiin joskus kolmelta yöllä... aamulla soitettiin ja kerrottiin että juurikin niihin aikoihin Unto oli menehtynyt. Emme edes saaneet sanoa hyvästejä, koska yövuorossa ollut henkilö oli päättänyt, että ei soita, koska jotkut asiakkaat ovat suuttuneet myöhään tulleesta soitosta... sain vain sanottua, että meille luvattiin ja hoettua ei kunnes puhelin vaan kirposi kädestä ja sen otti Ilari. Olin vielä sanonut klinikalta lähtiessämme, että jos tämä oli viimeinen kerta kun näen Unton. Onneksi älysin sanoa sille kunnolla hyvästit ja kehua sitä hyväksi pojaksi. Unto kuoli silti yksin ja en anna ikinä anteeksi sille ihmiselle joka teki tämän päätöksen meidän puolesta, vaikka oli luvattu soittaa. 
Ajoimme hakemaan Unton ruumista jonka tiskillä ollut sairaanhoitoja kävi hakemassa takahuoneesta. En kestänyt ottaa Untoa vastaan siinä muiden asiakkaiden silmien edessä joten seurasin hoitajaa, vaikka minua ei pyydetty. Kun sain kopan jossa Unto makasi yritin vielä selittää soitosta jota ei tullut. En kuitenkaan pystynyt sanomaan lausettakaan loppuun kun jo jouduin istumaan allas ja rupesin itkemään. Paikalle tuli myös se mies joka oli ollut yövuorossa ja vastuussa soittamisesta ja se puhui ja selitteli siinä jotain ihan hevonpaskaa mitä en edes kuullut kun vain tuijotin Unton pientä korvaa joka pilkisti pyyhkeen alta joka oli Unton päällä kopassa. Kaikki lääkärikulut tulivat maksamaan yhteensä 500 euroa, joita emme voineet tietenkään mitenkään maksaa. Ennen kuin pääsimme lähtemään parkkipaikalta meinasin oksentaa autoon. Itkin koko matkan kotia. Kotona vastassa oli täti ja äiti jotka myös itkivät. Kaikkien suru oli murskaava. Kopan avaaminen tuntui kuolemantuomiolta. Syleilin Unton jähmeää ja kylmää ruumista pienen ikuisuuden, eikä minulla ole mitään aavistustakaan paljon aikaa kului. Unto haudattiin kotipihaan ja kaikki heittivät multaa hautaan. En saanut selvää siitä mitä äiti sanoin, koska sanoja ei erottanut itkun seasta. Loppu päivä meni sumussa. Muistan vain kuinka lohdutimme toisiamme Ilarin kanssa ja että en saanut syötyä muuta kuin pari kirsikkaa ja juotua kiveinnäisvettä. Yöllä kävin sanomassa untolle hyvää yötä haudalla minne täti vei kynttilän. Tätini itki Unton haudalla ja sanoi minulle, että "Unto oli minun kaveri". Unto oli meidän kaikkien kaveri ja perheenjäsen. 
Se surun määrä mikä seuraa rakkaan lemmikin menettämisestä on aivan hirveää. Sellaiset ajatukset kuin: "jos olisinkin voinut tehdä jotain jos olisin ollut nopeampi ja jos olisin vienyt lemmikin lääkäriin aikaisemmin, vaikka mikään ei ollut hätänä" ja "olikohan se tuskissaan kun kuoli ja se ei varmaan ymmärtänyt mitä tapahtuu ja sitä pelotti". Eläimelle ei voi selittää kuolemaa, eikä sitä voi valmistaa sitä varten, tai lohduttaa kuolinvuoteella. Se tyhjyys joka jää arkeen lemmikin lähdettyä on kuin ammottava musta-aukko joka imaisee sisäänsä. Unto ei enää koskaan tule aamulla sänkyyn sanomaan meille hyvää huomenta (minkä se tekei joka aamu), tai ole vastassa ovella kun tulemme kotia. Se ei enää koskaan ole lohduttamassa minua silloin kun on vaikeaa, tai ilahduta kurisemalla takaisin. En saa enää koskaan jutella sille, silittää sitä ja pussata sen otsaa. Kaikki ne ja muut asiat on meiltä viety pois tuosta noin vaan.

Tämän kaiken keskellä jouduin vielä lähtemään Varkaudesta takaisin Ouluun heti seuraavana päivänä, koska minulla oli 10.7 psykiatrille aika, joka oli myös ensimmäinen tapaaminen. Unto ei tullut enää meidän mukaan, vaan jäi pihamaalle multakummun alle lepäämään. Unto ei koskaan tykännyt matkustaa ja se itki aina paljon autossa kunnes sitten tyytyi osaansa. Istuimme koko 4 tuntia kestävän paluumatkan hijlaisuudessa. Kukaan ei naukunut takapenkillä, emmekä halunneet kuunnella mitään musiikkia. Juttelimme vain. Kotona odotti kaikki Unton tavarat jotka piti siivota pois ja heittää menemään. Kaikki lelut, ruokakupit, hiekkalaatikko, sänky ja raapimapuu. En pystynyt säilyttämään mitään. Tarjosin raapimapuuta kaverille jolla on kolme kissaa. Kysyi heti, että emmekö enää ota koskaan uuttaa kissaa. Tiesin jo silloin kun Unto oli ollut meillä ensimmäisen vuotensa, että en enää koskaan halua toista kissaa. Ei siksi, että Unto olisi ollut työläs, tai siksi, että olisin tajunnut muka etten tykkääkkään kissoista. Unto oli täydellinen. Se katsoi silmiin kun sille puhui, se uskoi aina kun sitä komensi ja totteli, se tiesi oman nimensä ja tuli kun kutsui ja se halusi aina olla meidän kanssa ja tehdä kaiken yhdessä. Unto seurasi minua aina huoneesta toiseen ja katsoi minua kun minä tein askareita. Suihkuunkin se joskus änkesi kun halusi vaan istua pöntöllä ja katsoa kun minä peseydyn. Voi minun rakasta ja hupsua Untoa. Yhtään enempää en olisi voinut saada, tai haluta kissalta. Unto oli yksi minun/meidän parhaista ystävistä ja minun oma lapseni. Ei tule toista Untoa, eikä toista kissaa. Se ei olisi reilua sille toiselle kissalle, jota minä kuitenkin vain päätyisin vertaamaan Untoon joka oli täydellinen. Se toinen kissa voi saada jostain hyvän kodin missä sitä rakastetaan omana itsenään ja siltä ei oleteta mitään. En ymmärrä ihmisiä jotka ottavat uuden lemmikin heti vanhan kuoltua itseään lohduttaakseen. Unto oli perheenjäsen joka kuoli. Ei sellaista vaan haeta kaupasta, tai kasvattajalta aikasemman tilalle kun se kuolee. Hei tässä on mun uus isä kun vanha kuoli... Siltä se vaan minusta henkilökohtaisesti tuntuu. Muita lemmikkejä voi tulla sitten kun tulee ja jos tulee, mutta ei kissaa.

Aamut tuntuvat kaikista vaikeimmilta. Aina joutuu herämään uuteen päivään ilman Untoa ja aina tulee samat arjenkuviot vastaan missä se ei enää ole läsnä ja mukana. Kukaan ei istu sohvalla vieressä tai änkeä syliin. Syöminen on vaikeaa, mutta olen saanut nukuttua. Itseasiassa minua väsyttää vaan koko ajan ja saatan torkahdella pitkin päivää ja silti nukahtaa ihan hyvin illalla. Kaiken tekeminen tuntuu turhalta ja pahalta. En taas tiedä mitä olisin tehnyt ilman Ilaria joka vaan urheasti jatkaa eteenpäin ja lohduttaa päivästä toiseen ja sanoo rakastavansa ja käy kaupassa. Ilarilla on ihan yhtä vaikeaa ja sillä on ihan yhtä iso ikävä Untoa kuin minulla ja silti se on vain niin urhea ja hyvä. Perhe ja ystävät ovat olleet ihania ja iso tuki. Kaverit kyselee tasaisin väliajoin miten jaksan ja tarjoaa kuuntelevaa korvaa ja lohdusta. En voisi olla kiitollisempi. En ole kyennyt näkemään ketään muuta kuin Jenniä joka itse tarjoutui ensin soittamaan, mutta tulikin sitten kylään. Ihmisiä on vaikea kohdata, mutta seura teki hyvää. En voi tehdä muuta kuin ottaa päivän kerrallaan ja yrittää vaan tehdä edes jotain. Sain eilen vähän siivottua ja ruokaakin olen tehnyt pari kertaa. Tiedän, että en voi jäädä vain istumaan ja tuijottomaan tyhjyyteen... En haluaisi kuulostaa tältä, mutta tiedän, että kannan tätä surua monta vuotta, tai mahdollisesti koko elämäni, kuten kannan isänikin menetystä. Minun täytyy vain taas kaivaa sisältäni joku voimavara jotta saan kannettua tätä taakkaa. Niin se on aina ollut. Kukaan ei voi viedä toisen surua pois ja surutyö voi kestää hyvin pitkään. Se vie sen aikaa kun vie. Loppuun tahdon vielä sanoa, että vaikka kaverit lohduttavat parhaansa mukaan (ja olen kaikesta lohdutuksesta äärimmäisen kiitollinen) itsestä tuntuu pahalta kun joku sanoo, että "aika parantaa kaikki haavat" ja että kaikki tuska on ohimenevää. Oma kokemukseni on, että jotkut asiat eivät koskaan lopeta sattumasta ja minulle se on jopa ihan ok. Minun on ihan hyvä vaan kantaa surua ja antaa sille aikaa ja hyväksyä, että kaikesta ei tarvitse päästä yli kunhan löydän jonkun tien. Näiden asioiden kanssa voi oppia elämään ja ne voi hyväksyä edes jotenkin, mutta isot surut kestävät vuosia eivätkä ne katoa. Ne vaan kasvavat eri muottiin ja niiden kantajat muuttuvat. Minun ei tarvitse luopua surusta, tai antaa olla, tai ryhdistäytyä ja se on minun surutyöni ja tehtäväni löytää tästä tie ulos ja eteenpäin. Kiitän kaikkia jotka kuitenkin haluavat kulkea sitä tietä minun/meidän rinnallamme.

Kirjoitin tämän jo viikkoja sitten jolloin ajattelin, että lisään tähän kuvia Untosta sitten kun pystyn niitä edes katsomaan... no en pysty edelleenkään edes vilkaisemaan, joten annan tämän nyt mennä ilman kuvia ja edes oikolukua, kun en myöskään pysty sitä tekemään. Annan vaan kaiken mennä ja toivon pääseväni eteenpäin.

11.6.2017

Mitä kuuluu kevääseen?

En ole tänne vielä tällästä kunnon mitä kuuluu merkintää tehnyt, niin nyt ajattelin. Mun kevät on lähtenyt liikkeelle aika hyvin kun ottaa huomioon kuinka rankkalta talvi tuntui. Lopputalvi varsinkin tuntui kestävän ikuisuuden ja kaikki mun terveysongelmat vaan kaatu päälle ja olin ihan surkean ahdistunut. En nyt tietenkään tarkoita, että mun ongelmat ois mihinkään hävinneet kevään tultua, mutta kyllä tuo auringonpaiste ja tuoreet lehdet puissa yms lohduttaa suuresti.

Snägärisnuuppa

 Piknik

Oon yrittänyt nähdä tässä keväällä enemmän kavereita ja päästä ulkoilmaan, mutta se on ollut välillä vähän vaikeaa. Oon ollut taas ajoittain kipeämpänä ja siitä on tullut paljon ahdistusta ja vetäytymistä. Päädyn aina olemaan vaan Jennin, Annan ja Ilarin kanssa, kun ne lähtee aina mukaan niin helposti ja pyytää mua usein itse. Siinä ei tietty ole mitään pahaa ja siksihän ne on mun bestiksiä, kun niiden kanssa on helppo ja hyvä olla. Käytiin sillon kun oli vielä kylmä vähän pitemmällä pokemonhunttireissulla. Ajettiin autolla semmoseen ulkourheilukeskukseen jossa ihmiset usein käy paljon pelaamassa pogoa. Siellä myytiin ulkona makkaraakin niin istuttiin auringossa hetki ja mä vedin sitä itteään :D Kevään ensimmäisenä lämpimänä päivänä käytiin myös piknikillä Jennin ja Ilarin kanssa puistossa. Sillonkaan ei ollut tosin vielä esim ruohoa maassa, tai lehtiä puissa, mutta aurinko lämmitti jo tarpeeksi. Samalla pistettiin tietenkin lure stopille ja nappailtiin niitä poksuja mitä siihen tuli.

 Gen1 on jo melkein koossa. Vihdoinkin tuli tuo saatanan Chansey!

Pokémon GO:sta vielä sen verran, että koko talvi tuli pelattua semiaktiivisesti, vaikka pakkasilla oli tylsää mennä ulos. Lähinnä autolla sitten ajeltiin välillä. Nyt keväällä ollaan pelattu Ilarin kanssa kahdestaan enemmän ja kävelty. Mulla on tuon nukkumisenkin kanssa ongelmia (usein nukahdan vasta viideltä aamulla), niin ollaa käyty yöllisillä reissuilla jonkun verran. Yöllä on muutenkin ihanaa pelata jos on lämmin, eikä oo muita ihmisiä missään. Tulee sellanen erikoinen seikkailun fiilis siitä.

Auringonnousu noin neljän aikaan meidän lähellä olevalla järvellä

  Löyty hassuja maalattuja kiviä! :D Hitler kivi on aika hirvee, mutta toi banana split on paras! :DD

Vappuna tuli pidettyä "lanit" kolmestaan parin muun kaverin kanssa. Mun entisestä luokkakaverista Tanusta on tullut nyt aika vakituinen pelikaveri, mulle mikä on tosi kivaa. Se toi mukanaan ton nipakuusnelosen, mistä oon niin kade ähhh. Tanu on myös (kuten minäkin) tosi kaikkiruokanen pelaaja. Me pelataan millon mitäkin genreen, tai julkaisuvuoteen katsomatta. Pelattiin laneilla lähinnä tota Donkey Kong 64. Tanu jäi myös yöksi tietenkin, niin sit seuraavana päivänä pelattiinkin vahingossa kokonaan toi Devil May Cry 3. Ei ollut ihan niin pitkään tarkoitus pelata, mutta siinähän meni se 10 h vahingossa ihan hetkessä taas. Hups. Meillä oli hirveesti kaikenlaisia herkkuja ja juomisia mitä mässättiin kaksi päivää. Serpentiiniä ja ilmapallojakin ostin hihi.

 IT'S NINTENDO SIXTYFOURRRR OHMYGOOOD!!

 Paras vappupallo <3

Pari kertaa oon lähtenyt jopa kotoakin ja käynyt Annan luona kyläilemässä/yötä ja muualla rilluttelemassa. On mennyt vähän juomiseksikin jopa tässä kevään aikana, kun tuo lämpötilan nouseminen tuntus aina vaikuttavan asiaan jotenkin?? :D Yhdet ihan hirveet lärvit onnistuin jopa vetämään Annan kanssa jonka seurauksena lerva lensi seuraavana päivänä 8 kertaa. Valvottiin johonkin aamu seitsemään ja mä olin niin helvetin ärsyttävä ja kovaääninen, että olin kyllä rapulani ansainnut. En yleensä siis saa nykyään juotua hirveesti kun on näitä vaivoja ja lääkityksiä. Nyt kuitenkin kävi toisin. Siellä Annan luona tuli silitettyä uuteen takkiin noita merkkejä myös mitä tilasin Ebaysta. Mun avaruuskuume jatkuu ja mä oon ihan rakastunut neonvihreään väriin. Tuo muovinen ysäri reppu on myös Ebaysta ja sen tilasi mulle ihana Meeri!

Tuo reppu haisee niin lapsuuden muovisille leluille ja krääsälle, ah!

Niin ja vaikka sanoinkin, että en oo onnistunut niin hirveen hyvin näkemään ketään, tai tekemään mitään niin oon silti tehnyt asioita mitä en yleensä tee ja tietyllä tavalla mennyt omien mukavuusalueidenkin ulkopuolelle. Mä kävin nimittäin myös ekaa kertaa pieneen ikuisuuteen baarissa ja kotibileissä. Baarista jouduin kuitenkin lähtemään jo vaivaisen tunnin jälkeen kun meteli oli niin kova, että sain migreenin. Lupauduin yrittämään toisten uudestaan, jos sillon ei vaikka olisi niin kovalla ne saakelin karaokelaitteet. Yleensä en siis baareissa käy. En nauti tuntemattomien känniläisten seurasta/läsnäolosta, kovasta metelistä, tai kalliista hinnoista. Sillon joskus kun kaverit mukaan pyytää niin voin lähteä, mutta yleensä juon joko kotona, tai kaverin luona mieluummin pienellä porukalla. Niistä kotibileistä sen verran, että olivat yhden Oonan tuparit ja olin siellä jopa koko illan. Asunto oli aika pieni, mutta lattiallahan on tilaa istuskella. Anna oli siellä myös niin oli tuttua seuraa. 

  ~Ryybs

Viimekuun puolella Annan lemmikkisiili Melvin siirtyi ikävä kyllä ajasta ikuisuuteen. Maalasin sitten Annalle, sen poikaystävälle ja Melvinille tälläsen muistokuvan. Käytin tämän tekemiseen vesiliukoisia puuvärejä, vesivärejä ja valkoista peiteväriä. Hahmottelin ensin siis niillä puuväreillä ja sitten levitin ne vedellä ja lisäsin värejä ja lopuksi viimeistelin pari piikkiä peitevärillä.

Melvin oli niin hyvä ja kiltti siili <3

Muista taiteiluista sen verran, että oon nyt muutenkin aloittanut maalaamaan Annalle jo vähän aikaa sitten kahta taulua. Anna siis itse niitä minulta pyysi ja kustansi mulle taulupohjat ja pari maaliakin. Valitsin aiheeksi avaruusjuttuja ja väreiksi halusin vaaleanpunaista, sinistä ja violettia, kun ne on Annan mielestä myös kivoja yhdistelmiä. Teen siis taulut sopimaan yhteen. Malaan nämä akryylimaaleilla.

Pastel dreams

Vanha palettipaperi piti vaihtaa kun oli niin täynnä kuivunutta maalia jo :DD

Jennillä oli myös synttärit kesäkuun alussa, niin niitä juhlittiin vähän. Käytiin syömässä sushia kolmestaan (me tytöt ja Ilari), kierreltiin vähän kauppoja ja otettiin vielä Arnoldsista donitseja mukaan. Kaupoista ei lähtenyt mitään mukaan kuitenkaan, vaikka kuolattiin millon mitäkin juttuja vaatteista leluihin. Lelukaupassa meni itseasiassa varmaan eniten aikaa kun ruvettiin pelleilemään siellä jotain. Loppuilta katsottiin meillä animea ja pari elokuvaa ja juopoteltiin vaan kahdestaan. 

 U da birthday gurl!

Hohohoo kädet ihan täynnä b-miestä ;D

 AHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH

Sit tähän loppuun vielä pari selfietä ja lätinää siitä mitä kaikkee turhaa oon ostanut, koska oon nyt kyllä ostellu vähän mitä sattuu. Mä oon oikeastaan jo kuukausi tolkulla tehnyt sitä, että lohdutan itseäni materialla ja sen ostamisella. Oon tilannut tosi paljon vaatteita netistä H&M:ältä ja muuta romua juurikin sieltä Ebaysta. Oon myös ostanut monesti uusia Pokémonkortteja ruokaostosten lomassa. Yhden uuden lelunkin taisin vahingossa ostaa ^^' Yksi päivä kun käytiin Ilarin veljentytölle ostamassa synttärilahjaa päädyin hankkimaan tuon hirveen memepaidan ja noi vaaleanpunaiset kuulokkeet. HUUUPS!? Mä vaan rakastan niin paljon krääsää ja kaikkea pientä ja leluja. Mun pitäs melkeen tehdä joku ihme postaus siitäkin aihepiiristä. Sen nimi vois vaan olla "ihana turha krääsä".

Feels nolo määän

  Tämän liman ostin pari päivää sitten leluosastolta Prismasta. Kun sitä painelee purkissa se pitää pieruääniä... tämä oli tärkeää.

No niin eiköhän tähän oo hyvä lopettaa... pierut ja memet mainittu... Tuli taas turhan massiivinen ja kuvapainotteinen merkintä. Toisaalta itse nautin niin paljon kuvista ja niiden katselusta, että musta se on kai ihan hyväkin kun on paljon kivoja kuvia? Enemmänkin olisi ollut mitä oisin voinut näyttää. Semmosta mulle kuuluu, tai no tässä nyt oli semmoset ns hyvät uutiset vaan tällä kertaa, kun niitä pahanmielen merkintöjäkin on jo muutama. Ehkä sit seuraavassa mitä kuuluu -jutussa kerron esim. siitä millanen mun fyysinen hyvinvointi on ollut ja mitä lääkärit on sanoneet lähiaikoina jne. Ensi kertaan siis!

 






Blogin päivittelyä

Tein joku aika sitten vähän uudistuksia tänne blogiin joista nyt ajattelin mainitan ihan vaan siksi jos joku ei niitä hoksannut. Eli etusivulle ilmestyi bannerin alle tollaset osiot kuin "Kuka oot?" ja "Mitä täältä löytyy?". Eli siellä on sitten infoa niin minusta kuin blogin sisällöstäkin tarkemmin. Itseäni ainakin usein harmittaa se miten huonosti ihmisillä on infoa itsestää saatavilla ja siitä mistä kijoittavat blogiinsa. Tykkään eniten kun kaikki on heti tarjolla etusivulla selkeesti, koska sitten tiedän kiinnostaako blogi minua, vai ei.

TÄÄLLÄ NÄIN!


Eli tossa ekassa kerron aika tarkastikkin itsestäni ja siitä millasista jutuista tykkään. Sieltä löytyy kaikki lemppari pelit, sarjat, sukulaisuhteet ja mielipiteet haha :D No ei ehkä ihan kaikkea löydy, mutta tosi kattavasti ja avoimesti kuitenkin. Eli jos oot koskaan halunnu tietää musta ihmisenä enemmän niin käy lukemassa. Kuviakin heitin sekaa rutkasti tietty.


Laitoin tonne toiselle sivulle myös tollasen helpon listan ja kuvakollaasin mistä näkee nopeallakin vilkaisulla mitä sisältöä tänne blogiin tungen, jos laiskottaa, eikä kiinnosta lukeminen. Jätin näihin myös kommentoinnin auki tarkoituksella, eli kaikki kommentit on sinnekkin tervetulleita! Ah ai niin ja ton tausta hommelinkin vaihdoin, kun joskus siinä oli joku kiviseinä tekstuuri ja sit ei pitkään aikaan yhtään mitään. Tausta oli ilmainen ja tälläsestä osoitteesta: inspirationhut

17.5.2017

Original art dumppi1

Kaivelin taas koneen kätköistä. Eli pieni läjä omia lemppari piirustuksia ja ideoita, jotka ei oo minkäänlaista fanarttia ainakaan tahallaan. Mä tein suurimman osan näistä joskus 2015 vähän siinä mielessä, että olisivat joko tatuointi juttuja, tai esim paitoihin printtejä. Mulla oli tarkoitus tehdä vielä monta lisää ja ideatkin oli kirjoitettuna ylös, mutta ne ei vaan koskaan sit tapahtuneet. Mulla oli joku yhdistävä teemakin näissä, mutta en muista oliko se mitään muuta sen kummosempaa kuin ruokia ja elimiä, tai jotain yleisesti ällöö? Koska niitähän näissä nyt näkyy.

I scream, you scream, we all scream for ice cream!

Koko juttu tuli mieleen itselle termistä brain freeze. Noi nombarellin näköset jutut ton aivomöhkäleen päällä on toukkia nam nam. Mä muuten tykkään hirveesti tehdä tollasi valuvia limamaisia tekstejä <3

INKHEART

Tästä mä en enää tykkää itse niin paljon toteutuksen puolesta. Väritkin vois olla jotenkin ehkä erilaiset? Jos siistisin tätä vähän niin sitten se olisi taas hyvä kun idea on kuitenkin kiva ja line art ihan hyvää. Mietin Pirates of the Caribean kakkosesta Davy Jonesesia kun nyt katson tätä. Sillähän oli siinä se sydän siellä arkussa piilossa ja no... lonkeroita naamassa :D Siinähän niitä mielenyhtymiä oli tarpeeksi. 

Tastyyyyyy

Tässä harmittaa vähän se kun en siistinyt tätä vaan väritin vaan suoraan lyijykynä piirustuksen. Mulle tulee tästä mieleen sellaset ysäri purkkien mukana tulleet tarrat, tai feikki tatskat. Ahhh nyt voin ihan haistaa sen ihanan sokerisen purkan hajun. Mä voisin mielellään ottaa jonkun silmämuna tatskan kun ne on mun lemppareita jostain syystä.

Xmas is coming!!

Tää lähti syntymään mun päässä ihan vaan siitä ajatuksesta miten suomessa halloween ei oo kovin näkyvä ja miten joulu aina jyrää sen heti alleen. Kaikki joulusesonki jutut tulee joka vuosi aikasemmin ja aikasemmin kauppoihin. Siitä siis tämä hyytävä karkkikeppi murha lol. Tää ois vielä parempi jos toi kurpitsa oksentais niitä sen sisällä olevia siemeniä, tai suolia ja karkkia! :'D Suolia siellä ja suolia täällä hähähää.

Sweet Tooth

Idea tuli taas kerran itse termistä. Tää jai harmittavan yksinkertaiseksi, mutta toisaalta jos tää ois esim tatuointi niin sillonhan se ois hyvä? Tohon viereen vois lisätä pari karamelliä tai hammasta mukaan.

All things strange

Suunnittelin yhdelle nettitutulle blogiin banneria ja piirsin siihen noi kaikki jutut. Tää ois aivan ihana esim mekon printtinä. Voi kun saisin jossain teetettyä niitä omia kankaita, tai ees t-paitoja, tai kangaskasseja.

Siinäpä se sitten. Tällänen aika kevyt merkintä jossa vaan näytin ja kerroin lyhyesti pari original idea/art jutskaa. Voisin tehdä näitä useammin kun kynnys postata on niin mitätön kun vaivannäkö on pientä. Mulla muutenkin kone tursuu mun taidetta mikä ei oo enää missään näytillä kun poistin sillon mun Deviantart profiilin. Siinä ois postaus valmista matskua vaan tarjolla.

16.5.2017

Nuket tulee sun uniin (kirpparikuvia)

Tykkään ottaa kirpparilla käydessäni kuvia sieltä löytyvistä jutuista, vaikka en niitä välttämättä olisi ostamassakaan. Ihan vaan siksi kun jotkut asiat näyttää kivalta tai hauskalta, mutta ei ole tilaa enää uudelle romulle, eikä kaikkea tarvitse omistaa. Aikaisemmassa postauksessa joka sijoittui tälle samalle kirpparireissulle selitinkin, että teen näille kuville oman merkinnän kun on vaan niin paljon kuvia. 

Tykkäsin tämän sarjiksen kannesta kun sain siitä hyviä old horror fiiliksiä. Mua tosin huvittaa noi ihme geometriset ysäri kuviot jotka tulee tuolta pöntöstä :D Onkohan toi mies huumeissa vai mitähän tässä nyt tapahtuu sitten? Vessassa oli synkkä ja myrskyinen yö haha.

Anna osti jonkun sarjiksen jossa oli cool Bätmän kuva (ei siis ollut Bätmän sarjis). Sillä oli mielessä kehystää toi nimittäin.

 Mä tykkään tosi paljon vanhoista peltipurkeista ja muunkinlaisista purnukoista! Mulla on niitäkin jo liikaa niin en sitten ostanut kuitenkaan tota. Toi tietynlainen vanha punanen on myös niin ihana väri. Se on sama väri kun mun äidin pelargonian kukissa <3

No ja sit kauneuskirja nauratti, mutta sen pinkkeys ja glitteri oli kivaa. Mä mietin et millanen ihminen sit oikeesti ostaa tälläsiä kirjoja ja muita vastaavia?

Nämä vanhat lauluvihkoset ihastutti mua värien ja kuvituksensa puolesta. "Musiikin työtehtäviä kouluja ja koteja varten" on ilmeisesti painettu 1950-1960 luvulla. Kuvassa näkyy numerot (ylhäältä alas päin) 2, 1 ja 4.

Mä voisin jossain elämäni vaiheessa rueta vaan keräämään nukkeja kirppareilta kun ne on niin saatanan hirveitä ja ahdistavia! :D Molla Maijan naama vain 5 euroa hei. Miksi se pälyilee tolleen?? Annalla oli itseasiassa tosi siisti idea, että jos noita Molliksen naamoja ois ollu toinenkin samanlainen niin ne ois voinu ommella housujen polviin! Huhhuh se ois aika jännä ja hieno!

Hohohohohoho!!! *pervo pälyily*

 Sössöti söö... ton nuken kaksari ja sössö ilme ahaha...

Mä jostain syystä kuvittelen et tää mummomainen nukke sanois "Jumalan terve" hahaha. Miksiköhän sillä on pinkki tukka? Vai onkohan se ollut joskus punanen ja sit vaan haalistunut? Sen silmät myös sulaa vähän aaaaa.

Nimetön prinsessa. Näitä löytyi iso pino yhdestä pöydästä. Kaikki tätä samaa eikä näkynyt vuosilukua misään. Edes yöpuvussa ei ole prinsessalla housuja? Vai onko noi sellaset iso lahkeiset yöpökät?

 Kirppistelyn jälkeen tytöt halus mennä terdelle kun vihdoinkin oli lämmintä ja aurinkokin paistoi. Anna ihana tarjos mulle sidukan <3 Vitsi oon myös kade kun Annalla on kaikkia hauskoja aurinkolaseja aina. Nuokin se tilas vastikään ebaystä. Ellulle kiitos kuvasta!
Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©