11.9.2016

Materia oi materia

Mustaa, mustaa ja enemmän mustaa. Silmämunia, pääkalloja, reikiä, kulutettuja farkkuja, bändipaitoja. Mä oon miettinyt mun kestosuosikkeja tässä lähiaikoina kun koskaan ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen. 
Oon huomannut harmittelevani sitä miten oon joskus "tuhlannut" mun rahoja värikkäisiin vaatteisiin kun aina kuitenkin palaan niihin mustiin. Mulla voi olla väri kausia, mutta nyt parin vuoden aikana oon vaan "taantunut" takasin enemmän ja enemmän mustaan. Mun lemppari vaatteet on aina mustavalkoisia. Ne ei koskaan häiritse mua millään tavalla. T-paidat joissa on joku värikäs printti on tietty asia erikseen jos paita itse on musta. Käytän ja omistan muutenkin eniten t-paitoja. Lähinnä miesten. Multa puuttuu aina mustia ja tummanharmaita housuja. En ymmärrä miksi oon ostanut esim vihreitä ja oransseja pari vuotta sitten :D Tykkään mä kyllä siis edelleen väreistä, mutta käytän tälläsiä vaatteita kuitenkin eniten. Esim värikkäät huivit ja hatut ja muut asusteet on ihan best. Sitten myös kismittää kun ei ole tarpeeksi niitä perus tummia pitkähihasia mitä vois yhdistellä erilaisiin vaatekokonaisuuksiin. Kyllä te ämmät tiiätte mitä meinaan. Mä haluun vaan mustia ja tummanharmaita reikäsiä/kulutettuja vaatteita.

Huomasin tuossa myös, että kun oon kuitenkin aina ihan rahaton niin mun ei enää vaan ikinä kannata tilata mitään mistään muualta kuin ebaysta tai henkkamaukalta. Mä tuntuisin kuitenkin löytävän sieltä kaikkea mitä haluun ja tarviin. Mun suosikki (ehkä ainut sellainen) vaatemerkki on Killstar. Kyseiset vaatteet kuitenkin maksaa aina niin pirusti ja kokoja on vaikea saada oikeenlaisina. Niillä ei ole myöskään ilmaista palautusta. Oon siis oikeastaan vaihtanut nyt sitten mun nettishoppailun tuonne H&M Divided mallistoon. Varsinkin sinne miesten puoleen. Siellä on nykyään saman tyylisiä vaatteita aina välillä ja kaikki on tummaa. Miksi siis tuhlaisin rahaani enää muuhun, vaikka kismittäähän mua välillä. Tästä siis lähinnä pälisin kun noissa kuvissa on niitä Killstarin ja Dividedin vaatteita suurinosa.

Miks kukaan ees harrastaa näitä kollaaseja kun näistä tulee vaan paha mieli wäääh. Tätä kirjottaessa vitutuskäyrä vaan kasvaa :D Noh mulla on kuitenkin synttärit marraskuussa ja mä toivon saavani edes kaksi asiaa näistä kaikista. Ajattelin ehkä myös, että kun pistän nämä tänne talteen niin muistan sitten tulevaisuudessa etsiä jotain vastaavaa. Kaikki nämä tuotteet voi olla jo menny tietty sit monen viikon kuluttua... sigh. Universumi anna mulle vittu lisää rahaa! :D


Mä en yleensä tee tälläsiä kollaasi juttuja asioista mitä haluun, tai mitkä mua inspiroi myöskään siksi, että ihmiset käyttää näihin aina muiden tuottamia lähdemateriaaleja kysymättä lupia, tai ajattelematta sen enempää. Musta tuntus tosi pahalle jos joku käyttäs mitään mun kuvia johonkin ihme omaan moodcharttiinsa, tai aesthetics kokoelmaan jne. Käytin näihin vain ja ainoastaan tuotekuvia joissa ei ole malleja ja joilla yritykset itse mainostaa julkisesti netissä. Pari kuvaa on Etsystä ja ebaysta mitkä voi ehkä olla jopa jonkun yksityisen henkilön. Pyydän anteeksi jos näin on ja tarpeentullen poistan.

Pokémon Go

Mä olen siirtänyt asiasta kirjottamista tänne jo tovin, koska jos rehellisiä ollaan musta tuntuu, että mulla on enemmän "pahaa sanottavaa" Pokémon Gosta nykyään kuin mukavaa. Tarkennan kuitenkin tähän alkuun heti, että POKÈMON on edelleen mun lemppari juttu ikinä ja jo pelkästään sen takia en lopeta pelaamista, vaikka olisi mitä pelillisiä ongelmia. Nautin edelleen myös tämän pelaamisesta, vaikka voisi olla niin paljon parempi. Myöskin alotan tän jutun silti niillä positiivisillä asioilla, koska tahdon keskittyä niihin.

 Saatana cp 666, Vaporeon eli WeGetItUVape ja uusin löytö Ryynimakkara

Pokémon Go on motivoinut monia ihmisiä liikkumaan enemmän ja menemään ulos olemaan/leikkimään. Mä olen yksi niistä ihmisistä joka on liikkunu tän kesän aikana enemmän kuin moneen vuoteen. Mä olen kroonisesti sairas ja se usein estää mua lähtemästä ulos, tai fyysisesti rasittamasta itseäni. Nyt kuitenkin olen saanut edes lisää motivaatiota liikkua. Pokémon is love, Pokémon is life. Ei paljoo jotkut sairaudet estä lol.

 
Minä istumassa "omalla" salilla (eli salilla joka on meidän kotoa 100 metrin pääsä) ja Ilari nojailemassa sellaseen stoppiin ku ötökkä tunnelissa. Ilari oli myös tunnelissa :D

Mä oon viettänyt nyt paljon myös aikaa mun poikaystävän ja kavereiden kanssa ulkona mikä on vitun jees. Me aina jäädään helposti vaan sisälle katsomaan piirrettyjä ja pelaamaan, tai muuten luuhailemaan. On ollut myös kivaa käydä autolla uusissa paikoissa seikkailemassa. On vaikeeta lähteä kotoa uusiin paikkoihin jos ei ole muuta syytä kuin, että mennään sinne. Tulee vaan mietittyä miten menee bensaa hukkaan jne. 

Gastly = Pikku G, Haunter = Iso H , Gengar = G.

Mä oon aina rakastanut Pokémoneja, mutta oon tietysti tän hypetyksen kautta saanut vaan lisää vettä myllyyn ja oikeen kunnolla harrastanut kaikkea asiaan liittyvää. Lajittelin kaikki mun vanhat kortit uudestaan ja ostin uusiakin, oon pelannut enemmän muitakin Pokémon pelejä, ostanut Pokémon juttuja, katsonut vanhoja anime jaksoja, piirtänyt ja jutellut kavereille aiheesta. Mikäs sen parempaa. 

 Pistin kuvan näistä korteista tosi isona jos jotakuta kiinnostaa katsoa lähemmin noita mitkä tossa sattuu olemaan :)


Taisin mainitakkin, että Jennin kanssa alotettiin tämä Emerald vähän aikaa sitten.

Mua myös ilahduttaa miten mun kaverit on tässä ihan satasella mukana kun ovat itse myös faneja. Me voidaan nyt yhdessä iloita tästä oikein kunnolla ja käydä mestoilla. ME YHDESSÄ VOITETAAN! OOT MUN YSTÄVÄIN OLET AINA VIERELLÄIN!!

 Käytiin Annan kanssa vähän nauramassa graffiteille ja pelattiin samalla. 

Yöllistä poksuhunttia.

Kaikkialla pitää häiriköidä. Tässä oltiin kotikylän kirkon takana.

Ihmisten asenne on tän ilmiön myötä myös muuttunut. Mua on kiusattu ja haukuttu mun Pokémon rakkaudesta ylä-asteelta lähtien. Nyt tää on ok ja kaikki mukaan vaan. Oon tästä kyllä vähän katkerakin kun ne samat pellet jotka joskus vihas on nyt ihan mukana tässä. Pyrin silti olemaan vaan tyytyväinen. Pikkupojat tulee mulle lureilla juttelemaan, koska mulla on Bulbasaur lippis ja kysyy neuvoa. Olen Saara sensei :D

Mun rakkaus <3 Bulbasaur <3

Pari mun lempparia omista poksuista Pokémon Gossa :D En yleensä nimeä poksuja kun pelaan uusia pelejä, koska haluan muistaa nimet. Alkuperäset voi nimetä kun ne nyt muistaa vaikka väärinpäin.

No niin eli tästä eteenpäin mä sitten käsittelen niitä huonoja puolia Pokémon Gossa. Aion puhua lähinnä vaan asiaa ja heittää faktoja itse pelistä, mutta jos et kuitenkaan kestä kohdata näitä niin älä lue vaan fiilistele noita mun hyviä sanomisia ja kivoja kuvia  pelkästään sitten.

Pokemon Go on bugisin, keskeneräisin ja käyttäjäepäystävällisin peli mitä oon koskaan pelannut. En ees tiedä voiko mokomaa kutsua peliksi. Ongelmia tämän "pelin" kanssa on niin paljon, että mulla menee ihan pää sekasin kun yritän kaikkea muistaa mitä haluan sanoa JOTEN teen tälläsen listan asioiden erittelemiseksi.

  1. Ensimmäinen ongelma mikä mulla tän kanssa on on se, että puolet niistä asioista mitä Niantic mainosti pelissä olevan ei ole olemassa vieläkään. Peli on ollut ulkona melkein 2kk (mainosvideo itse tuli ikuisuus sitten en edes muista) ja sinä aikana on keskitytty suurimmalta osalta korjaamaan tasan yhtä ominaisuutta pelissä: Tracking/Sightings eli poksujen jäljittämis ominaisuus. Eikä siinä se taitaa olla kuitenkin kaikista tärkein ominaisuus itse pelaamisen puolesta. Missä on silti poksujen vaihetelu kavereien kanssa? Missä Legendaariset poksut? Missä ne kaikki vitun yber coolit jutut mitä näytitte mainosvideossa ja lupasitte meille? 
  2.  Peli oli julkaisupäivänään ja seuraavina viikkoina lähinnä alfa versio mun silmissä. Mikään ei toiminut ja koko paska oli niin buginen, että hermo paloi enemmän kun kehtaan myöntää. Mikään ei suuututa niin paljoa kuin se että peli julkastaan pikkasen liian aikaisin ja pelaajia käytetään sitten sen testaamiseen ja kaikki korjataan jäljestä. Olen tyytyväinen, että pääsin peleaamaan mahdollisimman aikaisin, koska oli niin kova hype, mutta se ei siltikkään ole mikään veruke.  
  3. Servut. Mä ymmärrän, että tätä peliä pelaa niin saakelin moni ihminen ympäri maailmaa, mutta silti jatkuvat serveri ongelmat ottaa päähän. Asia on nyt huomattavasti parempi tietty ja ongelma miltein olematon, mutta alussa oli kyllä yhtä sontaa.
  4. Spawnipaikat. Mä tykkään siitä, että Pokémon Gossa on sellainen tietynlainen seikkailun ja mysteerin fiilis. Selllanen, että sun pitää kysyä sun kavereilta miten homma toimii ja juoruta stopeilla. Legenda kulkee ja tuntemattomat puhuu toisilleen. Mistä mä en kuitenkaan tykkää on tämä nykyinen spawnipaikojen vatkaaminen. Se että en tiedä 3 viikon kulutta taaskaan mistä saan mitäkin poksuja on turhauttavaa ja paskaa, vaikka kuinka ois kiva kysellä muilta. Kun peliä on pelannut jo tovin ja rupeaa olemaan koko ajan vaikeampaa löytää niitä puuttuvia Pokémoneja asiaa ei helpota muuttuvat spawnit. Pelissä on jo haastetta tarpeeksi itsellään kaiken kävelemisen ja paskan pelimekaniikan takia.
  5. Pelimekaniikat. Kaikenkaikkiaan pelissä ei ole paljon pelattavaa. Siksi en tiiä voiko edes puhua kunnon pelistä. Meet ulos, törmäät johonkin perus Weedleen, heität pallon, nappaat poksun tai et. Tätä se sit on uudestaan ja uudestaan. Juokset siinä välissä parilla stopilla jota vähän heiluttelet ja saat itemejä. Haudot munia lähinnä samalla kävellessä. Salitappelut on samaa aivotonta tökkimistä ja liu'uttelua. Suurin osa pelaajista ei edes käy saleilla, tai ymmärrä miten poksujen liikkeet ja tyypit vaikuttaa salitappeluissa. Homma on liian pintaraapaisu kaikesta, mutta toisaalta se sopii suurimmalle osalle pelaajista joita ei kiinnosta poksujen statsit, liikkeet, tyypit, tai edes se cp. Mua nämä asiat kiinnostaa, koska oon pelannut muitakin Pokémon pelejä. En kuitenkaan halua, että Pokémon Gosta tulisi vaan uusi kopio vanhoista peleistä. Haluan silti enemmän sisältöä. 
  6.  Salitappeluista saatavat kolikot joilla voi ostaa lisää repputilaa, tai vaikka uuden inkupaattorin. Ainoa tapa hyötyä tästä on juosta yöllä sun naapuroston kaikki salit läpi ja toivoa, että kukaan ei käy siinä välissä potkimassa sun poksuja vittuun niiltä saleilta missä oot käynyt. Eli mitä luultavimmin kannattaa mennä pyörällä tai autolla. Sitten kun oot kerännyt tarpeeksi monta salia painat sitä kilpinappia siellä kauppavalikossa ja sen perusteella kuinka monta poksua sulla on saleilla saat pisteitä. Napin painamisen jälkeen et saa painaa uudestaan 21 tuntiin. Koko mekaniikka jättää ison aukon missä salit tulee täysin turhiksi ellei käy siellä vaan huoraamassa itselleen expaa, mutta sitä saa nyt muualtakin. Omaa poksua ei voi esim levuttaa salilla. Mitään muuta hyötyä saleista ei ole kuin se, että voi nahistella eri tiimien kanssa niistä.
  7.  Vaikka peli on sinäänsä interaktiivinen kun pitää mennä ulos ja kohdata ihmisiä irl, mutta itse pelissä ei voi edes nähdä muita käyttäjiä.
  8. Niantic on niin käyttäjäepäystävällinen, että mulla räjähtää pää. Uusin päivitys estää isoa osaa pelaajista kokonaan pelaamasta peliä, vaan koska yritetään karsia kaikki huijaajat ja botit pois. "This update, version 0.37.0, essentially blocks out rooted users." Pelaajia infotaan muutenkin tosi surkeesti kaikesta ja meininki on lähinnä "me tehdään mitä halutaan". Iso osa pelaajista on jo lopettanut ensihuuman jälkeen, koska peli ei tarjoa paljoa. Tällä tavalla kyydistä tippuu taas iso köntti ihmisiä.
  9. Viimeiseksi heitän vielä sen, että jotkut poksut on vaan liian paljon parempia kuin muut. Esim nuo saakelin Vaporeonit ja Snorlaxit mitä kaikki salit on sit täynnä. Vähän tasapainoa hommaan kun ne Pokémonien tyypit on sitä varten olemassa. Kiitos.

10.9.2016

Saatanalla on asiaa

Mitähän tähän alkuun nyt sanoisi? :D No piirsin joskus 2011 tollasen lehmänkallohomman josta myöhemmin kehittelin tuon "Satan says wear pink" läpän. Se oli/on sellanen kannanotto omalla tavallaan siihen miten ihmiset aina olettaa kaikkea kummaa kun jotkut yksilöt pukeutuu mustiin. Pidän tietty myös pinkistä ihan vaan värinä niin siitäkin sain tähän inspistä.

 
Koko saatananpalvonta ja muka saatanalliset aktit on vaan pelottelukeino valtavirtakristillisille. Tästä syntyy aina sellasia juttuja kuin, että jos nuori pukeutuu mustiin, tai johonkin alatyyliin (esim punk tai gootti) niin hän välittömästi on saatananpalvoja. "Pukeutuuko lapsesi mustiin? Hän saattaa kuulua saatananpalvontajengiin! Opi tuntemaan nämä merkit ennen kuin on liian myöhäistä!" Pahimmassa tapauksessa tälläsiä yksilöitä kutsutaan esim koulussa sitten sadisteiksi kun ei tiedetä, että termeillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Itsekkin olen tätä ihme ilmiötä joutunut näkemään omassa elämässäni kun mustia vaatteita suosin jne. No niin se siitä sitten ja nyt itse asiaan.

Sillon kun piirsin tuon ekan niin en paljoa miettinyt mitä olin edes hakemassa tältä. Siksi valitsin lehmän kallon, enkä esim vuohen kalloa mikä tähän oikeesti sopii symboliikkansa puolesta. Muutenkin koko homma näyttää siltä kuin olisin silmät kiinni suunnilleen piirtänyt. Ei siinä onhan tossa oma viehätyksensä. Anna joskus tota kehaisi ja sanoi, että olisi kiva saada kuva esim t-paitaan jossa on sellanen pinkki tiy die värjäys. Tausta kun jo näyttää siltä. Sen jälkeen jäi mieleen, että voisin piirtää jonkun kallo homman joskus mahdollisesti paremmin. Eilen päätin sitten, että hei piirrän tämä niinsanotusti uudestaan. Tässä se sitten on. 


Mä usein kitisen sitä miten en näe parannusta missään mun töissä ja että yhyy en opi mitään ja kaikki on vaikeeta. Tätä kattoessa tuli ihan päinvastainen olo. Toi aikasempi näyttää ihan perunalle tähän uuteen verrattuna, vaikka siinä onkin ihan oma fiiliksensä. Tausta on muuten edelleen sama alkuperäinen. Laajensin sitä vaan vähän clone stamp toolilla photarissa, että se riitti tuon uuden isomman kallon taakse. 

Mun pitää nyt kyllä tehdä myös maininta tähän loppuun siitä, että Keep Changing Colours nimistä blogia pitävä Eni myös inspiroi mua piirtämään tän uudestaan. Piirtää ihan uskomattoman hienoja kalloja nimittäin huhhuh! <3

6.9.2016

Hyvää syntymäpäivää rakas!

Piirsin äsken tälläsen muotokuvan poikaystävästä sille synttärikortiksi! ^-^ Sain sopivasti valmiiksi just kun päivä vaihtu. Ihan vaan lyijykynillä tuhersin ja sit pistin Photarissa vähän väriä. Musta tästä tuli hyvä ja mua ilahduttaa katsoa tätä, koska Ilari hymyilee siinä ja se on aurinkoinen. Eipä mulla muuta, kunhan näytin kun nyt tein.


Lapsuuden traumat

Vaikka otsikko onkin kalsean kuuloinen niin tämä ei ole mikään surullinen tai negatiivinen merkintä sinäänsä. Ehei, tässä on nyt kysymys sellasista lapsuuden muistoista jotka on olleet jänniä ja pelottavia, koska oon ollut lapsi. Ei siis mistään oikeesti pahoista henkilökohtaisista muistoista, vaan sellasista vähän jopa hassuista lapsuuden möröistä. Rupesin tässä yksi päivä nimittäin jostain syystä miettimään joitakin hämäriä/pelottavia muistikuvia mitä mulla on joistakin elokuvista ja sarjoista. Sellasia lapsena nähtyjä juttuja mitkä on sillon pelottanut mun pientä mieltä ja jääneet sit kummittelemaan. Jokainen meistä on varmasti vahingossa (tai tahallaan) nähnyt jotain lapsille vähän liian raakaa videota vilaukselta, tai vaikka jonkun kuvan, tai kuullut jonkun jutun. Itse ajattelin nyt kuitenkin erityisesti keskittyä televisiosta näkemiini juttuihin jotka eivät olleet ehkä parasta katseltavaa mulle lapsena.  

Alotetaan nyt vaikka kaikista kevyimmistä mitkä mulle tuli mieleen. Sillon joskus ysärillä telkkarissa pyöri sen niminen oikeasti lapsille/nuorille suunnattu sarja kuin Are You Afraid of the Dark? Suomeksi nimi on vaan typerästi Pelottaako? Sarjaa on tullut 7 tuokkaria joista jokaisessa on 13 jaksoa. Suosittelen kaikille joita kökkö kauhu ja lapsellisuus kiinnostaa. Ysärifiilikset on myös vahvasti läsnä tämän kanssa. Jokainen jakso koostuu jostain jännästä tarinasta jonka metsään kokoontuneet nuoret (kutsuvat itseään coolisti Midnight Societyksi) kertovat toisilleen nuotion äärellä. Nämä tarinat ovat usein ihan lällyjä ja sellasi vähän hassunkurisiakin.


No tästä huolimatta mulle on jäänyt kahdesta eri jaksosta tarpeeksi selkeä muisto ja tietynlainen kuumotus.
Jaksojen nimet ovat: The Tale of the Dead Man's Float ja The Tale of the Unfinished Painting. Ensimmäiseksi mainitussa jaksossa koulun uima-altaassa elää tai kummittelee joku/jotain. Myöhemmin selviää, että koulu rakensi uima-altaan/hallin hautuumaan päälle ja siirsi kaikki muut ruumiit paitsi ilmeisesti yhden joka nyt vainoaa allasta käyttäviä koululaisia ja henkilökuntaa ja hukuttaa ihmisiä. Tarinassa esitellään myös poika joka pelkää uimista ja vettä sekä, tyttö joka yrittää auttaa poikaa pääsemään pelostaan yli. Mä vannon, että mun isojen vedessä elävien asioiden/kalojen/juttujen pelko tulee tästä! :D (Mulla siis ihan oikeasti on sellainen. No kidding.) Kun rupesin muistelemaan tätä juttua niin mulla oli heti selkeä mielikuva siitä miten uimahallin vedessä lilluu joku iso verinen, suolinen juttu joka on ihmisen muotoinen. Mitään muita yksityiskohtia mä en tästä jaksosta edes muistanut kunnes katsoin uudestaan, mutta toi muisto oli ja pysy. Enkä mä ihmettele yhtään. Kattokaa tota hirveetä lahoavaa ihmisleväotusta! :D



Siinä toisessa mua pelottaneessa jaksossa ei edes ole mitään kovin kummoista yhtä kohtaa lukuunottamatta. Tarina kertoo ilmeisesti vanhemmasta naisesta joka vangitsee nuoria taiteellisestilahjakkaita tyttöjä taulujen sisään kirottujen siveltimien avulla. Siveltimiä säilytetään mystisessä kaapissa jossa on myös hyllyllä tumma intiaani miehen pää. Pää ilmeisesti yrittää olla kutistettun pään näköinen, mutta musta se muistuttaa vaan hiilellä tuhrittua perus ihmisen päätä :D Siltikkin mulle jäi juurikin siitä komerossa ollestaa päästä joku pelko ja mä muistan kuvitelleeni, että sellanen samanlainen pää on mun lapsuudenkodin vessan kaapissa. Mun mielikuva siitä päästä oli ihan erilainen ja huomattavasti gorempi kuin mitä se sit oikeesti oli.


Mä en muista, että mulla ois mitään muuta vastaavaa kokemusta mistään sarjoista niin siirryn nyt elokuviin. Mä muistan kun olin jotain 6-12 ikänen ja telkkarista tuli Mars Attacks! ja mun isä katto sitä omassa huoneessaan. Isä ei hirveesti koskaan kieltänyt mua katsomasta mitään ja nytkin anto mun katsella sivusilmällä. Eihän kyseinen leffa ole edes kauhua vaan joku Tim Burtonin perus aivopieru :D Mä kuitenkin pelkäsin niitä aivo alieneja aika paljon sillon. En ole muuten vieläkään katsonut koko leffaa koskaan mikä harmittaa hirveesti. Muistin silti myös sellasen kohdan missä yhdeltä ukolta lähtee sormi irti ja sellasen missä kaksi irtopäätä makaa lattialla ja suutelee toisiaan. Tossa elokuvassa on aika paljonkin gorea joka helposti peittyy kuitenkin hörhö huumoriin. Ne marssilaiset muistuttaa mua jotenkin ällösti Minioneista myös tälleen jälkikäteen kun niitä katsoo ja kuuntelee. Lapsuudentrauma muuttuukin aikuisiäntraumaksi lol.



Mulla on myös toinen muisto missä mun isä katsoo elokuvaa jota mun ei ois pitänyt varmaan itse katsoa, mutta kun kiinnosti muka niin paljon. The Terminator. Ensimmäinen alkuperäinen. Tämäkin pitäisi katsoa uudestaan/kokonaan. Koko elokuvasarja pitäisi itseasiassa katsoa varsinkin kun nyt tuli se yksi uusi elokuva lisää. Anyways. Elokuvan loppussa on eeppinen taistelu ja jahtauskohtaus jossain tehtaassa. Sankaritarta jahtaava terminaattori on menettänyt ihmisen "kuorensa" ja jahtaa/ryömii tehtaan läpi päättäväisesti tappaakseen kohteensa. Nainen ryömii jonkun puristus koneen läpi ja pakenee juuri ja juuri terminaattorin otteesta ja litistää lopulta terminaattorin. Aivan hirveän jännittävä ja ahdistava kohtaus. T-800 "robotti" on aivan saatanan pelottava. Ne punaset pimeessä kiiluvat silmät ja noi ihmisen hampaat hrrr. Vähemmästäkin tulee lapsella kakka housuun.



No ja sitten vähän pitempi muisto elokuvasta joka jätti aika mieleenpainuvia hetkiä mun alitajuntaan. Oltiin menossa ala-asteen vitosella luokan kanssa luokkaretkelle sellaseen laskettelukeskukseen kuin Ukkohalla. Matka sinne meidän koululta kesti yli 7 tuntia. Me mentiin sinne bussilla. Mulla oli lapsena (ja on edelleen välillä) tosi rajua matkapahoinvointia. Muistan että mulle tuli huono olo hyvin nopeesti silläkin reissulla ja sitä kesti pitkään, mutta sitten me pysähdyttiin jollekkin huoltoasemalle matkala. Mä söin siellä ollessani sellasen jätskin jossa oli vaaleanpunaista ja mustaa kuorutetta. Kun päästiin takaisin tien päälle mä oksensin sen jäätelön ulos ja koska en ollut syönyt paljon mitään muuta koko päivänä se oksennus oli sellasta vaaleanpunaista salmiakin makusta limaa. Samalla joku neropatti oli antanut poikien katsoa bussissa sellasta elokuvaa kuin Starship Troopers mikä ei todellakaan soveltunut sen ikäisille lapsille matkakatsottavaksi. Pojat oli tietenkin valinneet sen leffan juurikin siinä esiintyvän raakuuden ja alastumeeden takia. Mulla on pysyvä mielikuva kohtauksesta missä iso aivoötökkä jonka naama näyttää pilluaukon ja persereiän sekotukselta tekee reiän jonkun sotilaan päähän ja imee sen aivot putken kautta pois. Mun vaaleanpunainen limaoksennus ja ne aivot kulkee nyt käsikädessä. Kiitos tästä.



Viimeseksi mä jätin ehkä kaikista hirveimmän. Varmaan mietitte miten tämä kokemus voisi mitenkään olla esim tota aikasempaa kamalampi, mutta kyllä se on! Olin ehkä noin 10v ja mulla oli tosi korkea kuume. Lapsena kun olin kuumeessa mulle usein tuli myös ihan oikeita houreita ja jopa visuaalisia ja audiollisia hallusinaatioita. Kuume unet oli kanssa tuttuja. Mulla oli just sellanen kuume sillon, mutta mun äidin piti silti mennä käymään kaupassa. Äiti pisti mut olkkarin sohvalle peittojen alle ja anto mun katsoa telkkarista piirettyjä samalla kun yritin levätä ja juoda mehua. Ilmeisesti katsoin kirjastosta lainattua kasettia. Harmi vaan, että äiti ei tiennyt, että kyseessä ei ollutkaan mikään lasten piirretty vaan Watership Down. Tarina kertoo villikaneista joilla on oman sotilasyhteisön lisäksi uskonto joka uskoo aurinko jumalaan. Kaneilla on myös muita omia mytologisia jumalahahmoja kuten The Black Rabbit of Inlé joka on käytännössä kanien versio kuolemasta. Koko elokuvan ajan näytetään erilaista raakuutta joka kohdistuu näihin söpöihin elukoihin. Leffa sisältää myös ihme psykoottisia hallusinaatio/visiointi kohtia kuolemasta. Elokuvassa on myös selkeää natsien vastaista propagandaa. Kuulostaa just sellaselta mitä 40 asteen kuumeessa olevan lapsen kannattaa katsoa...joo ei. Musta tuli ihan hysteerinen sen jälkeen kun katoin ton leffan ja mä rupesin pelkäämään kuolemaa. Mua häiritsi kaikista eniten sellanen kohta missä kanit tukehtu elävältä jossain käytävässä ja siinä loppupäässä kun yks kani kuolee ihan normaalisti vanhuuteen ja lähtee sen mustan kuolema kanin mukaan. Oli pikkasen liian vaikeita aiheita mulle käsitellä ja olin vielä valmiiksi sekavassa mielentilassa. Toivottavasti äiti ei koe pahaa omaatuntoa enää asiasta :D



Mä näin aika paljon vaivaa noiden kuvakollaasien kanssa kun kaikesta löyty niin saakelin huonosti kuvia. Piti ottaa screenshotteja kaikesta ja kelailla ees taas. En silti jaksa laittaa näihin nimeäni kun en niitä omista. Kaikki lähdemateriaali kuuluu kunnioiotettavasti oikeille omistajilleen.

2.9.2016

Haamuisia Pokémoneja

Eilen rupesin huvikseen taas piirtämään mitäs muutakaan kuin Pokémoneja. Mulla on taipumusta piirtää myös aina nimenomaan haamu-tyypin Pokémoneja kun ne on aina olleet mun lemppareita. Niitä pitää myös olla jokaisessa mun tiimissä kun pelaan jotain Pokémon peliä ekaa kertaa läpi. Pearlin pelasin ihan pelkästään haamuilla kerran huvikseen. Joku niissä vaan on mikä vetää mun emoa sielua puoleensa? :D

 

Mun ehkä lemppari evoluutio ketju ikinä on Gastly, Haunter ja Gengar. Haunter on myös mun toka lemppari poksu ikinä heti Bulbasaurin jälkeen. Piirsin siis tälläsen taustakuvan tapaisen sitten. Tälläsiä samanlaisia näkee aina ympäri internettiä ja ihmiset tuntuu tykkäävän näistä. Kaikista tuntus olevan myös ok varastaa ja levittää näitä, mutta en silti jaksa lätkiä mun nimeä joka ikisen kuvan päälle. Kohta tätä myydään jossain vittu kännykänkuorina. Haistakaa siis paska jo etukäteen taidevarkaat! :)

Muistin myös tätä piirtäessäni, että oon tehnyt 2014 sellasen kortin missä oli monta kummituspoksua. Kaivoin sen esiin ja tein siitä tolle toiselle kaverin tähän merkintään. Nämä on tehty silminnähden ihan eri tyyleillä. Tämä vanhempi on tehty tarkoituksella silleen, että ei ole ääriviivoja ja se yrittää näyttää siltä kuin poksut ois leikattu erilaisista pahveista ja papereista. Käytin jotain tutoriaalia tän tekemiseen sillon, mutta en harmikseni muista mistä sen kaivoin. 


Eipä mulla oikeastaan muuta ollut. Mitkä on teidän lemppari poksutyypit, tai poksut yleensäkkin? ^-^

1.9.2016

miten suloinen kesä...

...kun se loppuu jää vain pimeä.















 Kesä 2016 on ollut mulle tosi hyvä ja mua surettaa vähän kun se on nyt ohi. On ollut lämmintä ja aurinkoista ja mä oon ollut tarpeeksi terve nauttiakseni siitä ulkona. Oon saanut viettää aikaa mulle tärkeiten ihmisten kanssa ja vaan olla olemassa. On tullut tehtyä paljon mun mittapuulla ja mukavat muistot häilyy mielessä lämpimänä nyt kun syksy on jo täällä. Tässä oli mun kesä kuvina, mutta kirjotanhan minä nyt toki tähän loppuun vielä tarkemmin mitä tuli tehtyä ja avaan vähän noita kuvia teille. Laiskimmat voi vaan tyytyä ihastelemaan kuvia ja skipata tämän tarinoinnin.

Me vietetään Ilarin kanssa Juhannus mun kotipaikkakunnalla Varkaudessa joka kesä missä molempien vanhemmilla on mökit. Mä rakastan mun lapsuuden kodin pihaa ja äidin kasvimaata ja puutarhaa. Katson siellä olessani joka aamu sisäpihalle päin olevista ikkunista kaikkia kauniita kukkia, puita ja pensaita ja mietin miten mukavaa olisi jos olisi oma piha myös omassa asunnossa. Meidän kerrostalossa ei ole edes parvekkeita.
Tuossa yhdessä kuvassa oleva huivipäinen nainen on siis mun äiti joka kerää yrttejä. Tuo toinen rouva joka istuu puutarhan edessä koiran kanssa on mun täti. Koira itse on Ilarin vanhempien ja sen nimi on Leevi. Se oli mun äidillä hoidossa kesällä viikon. Leevi on jo vanha ja välillä vähän hankala, mutta se on silti hyvä poika. Aikanaan kun vielä asuin tuolla paikkakunnalla Ilarin kanssa (asuttiin molemmat sillon kotosalla) niin kävelytettiin Leeviä useinkin yhdessä. Nautin siitäkin kovasti. 
Hmmm no ja sit nuo kuvat missä oon Jennin kanssa ja syödään omatekoisia mehujäitä (niissä oli mansikoita ja omenamehua) on ihan kesän alusta. Jennillä oli sillon synttärit. Vietettiin niitä rauhallisesti vaan keskenään. Leivottiin mokkapaloja, juotiin kuoharia, syötiin grillivoileipiä ja katsottiin piirrettyjä. Se oli samalla melkein kuin kesänavausjuhlat.
Toi kuva missä mulla on ilmapallokukka kädessä on Ilarin tädin 60v-juhlilta. Ne oli isot sukujuhlat jotka vietettiin sellasessa vuokratussa pihapiirissä missä oli monta vanhahkoa rakennusta. Koko illalle oli suunniteltu tekemistä ja ohjelmaa. Ilmapallokukan teki mulle taikuri joka siellä esiintyi lapsille. Kiltisti kun pyysin niin sain minäkin taikurilta pallon.
Itse Juhannus-aattona oltiin Ilarin porukoiden mökillä ja meillä oli juhannusskaba. Tällästä kivaa kisailua ja leikkiä me ollaan harrastettu jo monena vuotena yhdessä, mutta tänä vuonna meillä oli oikea lista noista lajeista. Musta paras laji oli tietty kaarnalaivan teko ja uitto. Kisan voitin jopa minä ja palkinnoksi sain ton pepelakun jonka lopulta söi kuitenkin Ilari :D Onnistuin myös palamaan auringossa vähän kun käytiin katsomassa kokkoa veneellä. Huivia sentään älysin pitää päässä. Laseissa on aperol spritziä. 
Noi vikat kuvat on otettu mun vasta kuolleen sukulaisen kotoa missä käytiin pyörähtämässä tädin kanssa. Kuvasin siellä paljon vanhoja ja mielenkiintoisia juttuja. Teen asiasta erillisen merkinnän ihan, niin ei niistä sen enempää. 
Teen myös toisen merkinnän mun kesän kohokohdasta eli viikonloppu reissusta joka heitettiin Annan, Ilarin ja Jennin kanssa Varkauteen. Sieltä tuo kuva missä tytöt istuu mun kodin kuistilla.  
Muita kuvia nyt varmaan ei tarvitse sen enempää selittää. Ne on vaan musta hauskoja kesäkuvia.


Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©