28.10.2016

Lokakuun sumuinen seikkailu

Jenni tuli meille taas yöksi tässä yksi päivä ja me katsottiin koko ilta Halloween aiheisia leffoja yhdessä. Askarreltiin ja koristeltiin myös vähän kämppää, jotta meillä oli sitten oikeanlainen tunnelma. Jenni ei hirveesti tykkää yleisesti kauhuelokuvista joten olin valinnut katsottavaksi lähinnä jotain muuta. Listalta löytyi: Hocus Pocus, Blair Witch Project, Corpse Bride, The Craft ja Leprechaun. Saatin näistä katsottua nuo kolme ensimmäistä. JA juu tiedän, että Blair Witch Project on itseasiassa kauhua ja niin on olevinaan tuo Leprechaun myös. Laitoin nämä kuitenkin listalle, koska ensimmäinen on lähinnä tunnelmallista kauhua, eikä sitä jump scare säikyttelyä mikä Jenniä tuntuisi ahdistavan ja koska vika on vaan niin paska, että naurattaa (harmi ettei keritty katsoa.)

Parin elokuvan jälkeen rupesi väsyttämään sen verran paljon, että päätettiin käydä ulkona vähän harhailemassa ja tuulettumassa huvinvuoksi. Oli sumuisaa ja ilma oli ihanan kosteaa ja helppoa hengittää. Mun piti ihan palata sisälle hakemaan kamera kun keltaiset katulamput loi sumussa niin ihanat värit kaduille. Oltiin just enen tätä katsottu se Blair Witch Project ja se antoi mulle ainakin ihanan creepyjä tunnelmia kun kuvailtiin metsässä. Oon nähnyt leffan tietty jo monesti, mutta sumuinen hämy yhdistettynä siihen, että näki just kauhua missä jotkut eksyy metsään... Tuntui kuin olisin voinut itsekkin vähän eksyä.

  
Me kerättiin myös vähän risuja mun askarteluja varten tuosta alikulun kupeesta (tokavika kuva) Ohikulkijat sai taas ihmetellä :DD


Mä en harrasta kovinkaan usein yökuvaamista, koska mun kamera ei ole siiihen tarpeeksi hyvä. Suurinosa kuvista tärähtää ja kaikki on niin rakeisia. Mua kuitenkin aina ilahduttaa erilaiset valot, varjot ja värit yökuvissa. Vanhat katulamput saa kaiken näyttämään oranssilta ja keltaiselta sellaisella lämpimällä, mutta karmivalla tavalla. Metsä ja leikkikenttä saa ihan uuden muodon. Mitäs sitten jos joskus joutuu käyttämään salamaa, tai kuvat on rakeisia. Osaan kuitenkin käsitellä kuvia ihan hyvin, mikä pelastaa vähän ja onhan näissä tunnelmaa. Useammin vaan yökuvausretkille!


Jenni älä mene valoon...


27.10.2016

Kun pitää päästää irti

Mä oon pyrkinyt tän blogin kanssa siihen, että laitan tänne enimmäkseen mun itseni taiteilemia juttuja ja asioita jotka tekee mut iloiseksi ja mistä mä tykkään. Haluun kuitenkin tietty ilmaista itseäni vapaasti, mutta oon valinnut nyt keskittyä asioihin jotka mua oikeesti kiinnostaa ja inspiroi elämässä. Se tuntuisi tekevän mulle hyvää. Mulla on myös ollut jo sellanen Livejournal päiväkirja jonka sisältö keskittyi lähinnä valittamiseen ja mä en halua sitä enää. Tällä kertaa haluun kuitenkin kertoa vähän "raskaammasta" asiasta joka on ollut mulla mielenpäällä lähiaikoina, tai pitemminkin pitemmän aikaa jo nyt. Pohjustan ensin mikä on saanut mut ajattelemaan näitä asioita niin tiedätte missä mennään...

Valmistuin viime vuonna juolukuussa vaatetusompelijaksi ja sen jälkeen oon ollut työtön. Eli oon ollut nyt jo lähes vuoden tekemättä "mitään". Ensin sanoin itselleni, että vietän parin kk loman siinä ja sitten palaan työasioihin. Eli haen amkiin (jonne en siis päässyt taaskaan vaikka hain jo neljättä kertaa) ja sitten rupean aktiivisesti etsimään töitä ja työstämään mun portfoliota esim. Se ei kuitenkaan yllättäen mennyt ihan niin... eihän mikään koskaan mene. Jossain vaiheessa mä rupesin sairastelemaan enemmän ja enemmän taas ja mun päivät vaihtu siihen jatkuvaan kipuiluun mitä mulla usein on ja mikä häiritsee mun jokapäiväistä normaalia elämistä. Tälläsistä huonoista jaksoista mulla aina seuraa iso ahdistus kaiken päälle ja mä lamaannun täysin. Se on kierre josta on vaikea nousta ylös. Ei nyt kuitenkaan käsitellä mun kroonisia sairauksia/tiloja tämän enempää kun se ei nyt ole se mun pointti tässä. Halusin vaan selittää miten asiat kulkeutui nykyhetkeen. No ja tästä kaikesta seurauksena ja sen takia, että aikaa oli jo mennyt niin runsaasti rupesin miettimään, että onko mulla oikeasti kiire. Onko kiire siirtyä nyt heti työelämään? Onko kiire siirtyä eteenpäin? Tilanne on kuitenkin se, että mun kihlattu Ilari valmistuu kohta itsekkin yliopistosta ja sitten meidän pitää muuttaa tästä opiskelija-asunnosta pois. Pitää myös harkita mistä niitä töitä saa. Pitääkö laajentaa hakua muille paikkakunnille? Mitä nyt tapahtuu? 


Päätin lopulta antaa itselleni enemmän tilaa ja aikaa miettiä asioita ja tätä tilannetta. Eli en hakenut töihin aktiivisesti ja en ottanut niskoilleni meidän taloushuolia ja en tehnyt MITÄÄN. Tästä taas ajan kanssa muodostui uusi ongelma, eli se kun sukulaiset ja kaveritkin rupeaa kyselemään elämästä, töistä ja rahasta. Jokaikinen keskustelu nykyään mun vanhempien kanssa liittyy lopulta jotenkin siihen, että pitäisi saada töitä. Jokainen puhelu sisältää tämän viestin jossain muodossa. Vaikka mä tiedän, että nämä jutut tulee siitä, että mun vanhemmat rakastaa mua ja kantaa musta huolta, niin välillä mä en jaksa. En haluaisi käydä näitä keskusteluja enää. On ikävää olla muiden silmissä se saamaton, rahaton ja mitään tekemätön nuori. Mä en ole sokea. Mä huomaan joutuneeni jollain tasolla arvostelun ja analysoinnin kohteeksi.


Tästä mä pääsen vihdoin siihen mistä haluun oikeesti puhua (joo tulee pitkä merkintä tästä).
Millon pitää päästää irti? Millon joku on luovuttamista ja millon se on irtipäästämistä? Mulle on aina ollut vaikeeta luovuttaa. Musta se ei ole vaihtoehto. Mä olen luonnostaan taistelija ja stressaaja. Oon keskiverto, mutta vaadin itseltäni samalla ihan liikaa. Tätä mä olen nyt miettinyt oikeen tarkkaan. Miten mä voin nähdä näiden välisen eron? Mitä voin tehdä näille asioille? Miten pääsen irti ahdistuksesta minkä mun elämäntilanne on luonut? Olen miettinyt, että millon on ok jättää ne ihmiset taakse jotka on jatkuvia energiasyöppöjä sun elämässä? Millon pitää älytä päästää myös irti sellasista isoista ja tärkeistä asioista kuin perhe, ystävät ja työ?


Mun ei tarvitse mahtua kenenkään laatikkoon jos se aiheuttaa mulle huonoaoloa koko ajan. Ei edes siihen isoon joka pyörittää meidän yhteiskuntaa. Mä voin tajuta omanarvoni ja sen, että se ei riipu mun saavutuksista, tai siitä että onko mulla valmis suunnitelma ja turvattu tulevaisuus. 

Aika jonka käytän itseeni ei mene hukkaan. Mä en ole tehnyt "ei mitään", mä olen keskittynyt mun terveyteen ja hyvinvointiin. Mä olen ottanut aikaa siihen, että mä mietin mitä mä oikeesti haluan mun elämältä, vai haluunko mitään? Aika jonka käytän siihen, että pohdin mun onnellisuutta ei ole turhaa. 

Mun elämä ei tule myöskään aina olemaan tätä, vaikka kaikki mun ympärillä hermoilisi mun tulevaisuudesta ja rahasta ja kaikesta. Tämä on vaihe. Siirtymävaihe jonka mä tarvitsen ja jos joku ei sitä näe niin mä saan päästää irti siitä ihmisestä.


Vaikka kyse olisi mulle rakkaista ihmisistä (perhettä tai ei) mä voin silti valita oman tieni ja pitää pääni jossain. Mun ei tarvitse pitää siteitä edes mun sukulaisiin jos ne satuttaa mua jatkuvasti.

Mun ei tarvitse muistuttaa, selitää, tai tarkentaa mitään mun kivuista, tai jokapäiväisestä kamppailusta. Mun ei tarvitse vakuuttaa ketään siitä miten vaikeeta joskus on. On ok olla työkyvytön, vaikka asiasta ei ole lääkärin kirjottamaan lappusta. Kivun määrä ei ole myöskään suoraan verrannollinen työmäärään jonka voin suorittaa. Mun sairaus on myös psyykkinen osittain ja sekin on aivan hyvä.


 Mä en ole luovuttanut, mä päästän irti niistä turhista vaatimuksista jotka ei vie mua mihinkään NYT. Kukaan ei olle myöskään täydellinen. Luovuttaminenkin on suotavaa ja inhimillistä. On lupa olla heikko.

Asioille ei ole mitään tiettyä toipumis- tai käsittelyaikaa. Joistakin asioista ei tarvitse myöskään koskaan välttämättä päästä yli. Saa olla surullinen, vihainen, pettynyt, katkera jne jostain jopa jatkuvasti. Kaiken ei tarvitse olla hyvin. Epäpositiiviset tunteet on myös tärkeitä ja niiden näyttäminen ei ole heikkous joka pitäisi karsia pois.


Mun ei ole pakko oikeasti tehdä mitään. Yhteiskunta ei kaadu siitä etten panosta muka tarpeeksi. Mun olemassaolo on täysin mitätöntä isolla skaalalla ja se on lohduttavaa. Mun ei ole pakko ottaa vastuuta juuri nyt mistään. Maailma ei tuhoudu, eikä edes mun henkkoht elämä.

Mä voin ystävällisesti sanoa, että en halua käydä tätä keskustelua juuri nyt. Mun ei tarvitse selittää tai välitää siitä mitä mahdollisesti seuraa kun en vastaa. Mulla on oikeus pitää asioita vain itselläni jos jostain puhuminen satuttaa ja ahdistaa. En ole myöskään selitysvelvollinen.


Että sellanen merkintä multa tällä kertaa heh... joskus pitää vaan vähän puhua suoraan ja vakavasti. Lopuksi sanon viellä, että mä tiedän, että itsensä asettaminen kaiken muun edelle ei ole helppoa. Mä rakastan mun kaikkia läheisiä ihmisiä todella paljon. Joskus pitää suojella itseään ja sanoa vaan tylysti ei jopa isoihin ja tärkeisiin asioihin. Sellaisiin asioihin jotka on muille itsestäänselvyys. Mä en ole ehkä saavuttanut elämässä vielä niitä virstapylväitä mitä monet pitää tärkeänä ja pakollisena. Oon jo kuitenkin saanut mulle henkilökohtaisesti tärkeimmän asian koko maailmassa. Mulla on yksi ihminen joka ei koskaan hylkää mua ja tukee mua kaikessa. Mun ei tarvitse pelätä ja mun ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä kaikesta tai edes välitää. Mä olen ehkä löytänyt nämä vastaukset sisimmästäni, mutta on mulla ollut siihen myös apua. Ihmiset muistakaa huolehtia itsestänne. Älkää vajotko mihinkään kuoppaan, vaikka asiat kaatuu päälle. Jos ette löydä vastauksia tai voimaa itsestänne, niin hakekaa sitä muista. Se ei ole väärin. Toivotavasti tästä on apua edes jollekulle, eikä pelkästään mulle itselleni.




24.10.2016

Halloween 2015

🎃🎃🎃
Nyt kun Lokakuu on jo lopuillaan ja mun tämän vuotiset Halloweenbileet lähestyy niin ajattelin laittaa näitä viimevuoden kuvia tänne. Jostain syystä mulla kesti muutenkin ikuisuus tehdä näille mitään, vaikka yleensä oon ihan täpinöissäni touhuamassa kaikkea Halloween aiheisesta. Puuhaan mieluusti mitä vaan asiaan liittyvää ympäri vuoden, vaikka onhan syksy parasta aikaa vouhottaa asiasta.



Tässä kuvia mun keittönpöydästä ja sillä olleista herkuista. Kuten etiketeistä näkyy tarjolla oli: Kummituksenkakkaa, aivoja, makoisia matoja, sekalaisia otuksia ja vamppyyrinhampaita. Olin myös ostanut muita perus syötäviä kuten sipsuja, popparia, limua ja muita karkkeja. Vieraat toi myös jotain omiaan. En siis viime vuonna oikeastaan edes noiden etikettipurnukoiden lisäksi panostanut tarjoiluun mitenkään. Ehkä tänä vuonna teen jotain "isompaa" sitten. Etiketit tein siis itse photarissa ilmaisia resurseista käyttäen jotka löysin netistä (kuvat, tekstuurit, etikettien kehykset, fontit.)


Mun vieraisiin kuului vuonna 2015 (vasemmalta oikealle) Minna, Tea, Jenni, Anna ja Ella.
Nää oli mun ekat isommat Halloween pirskeet Oulussa, joten päätin pitää listan lyhyenä (ihan kun mulla ois muka paljon kavereita ketä kutsua ees lol). Edeltävänä vuonna 2014 hengailtiin vaan Jennin kanssa ja tajuttiin yhtäkkiä, että hei miks ei koskaan vietetä Halloweeniä!? Vietettiin sitten sillon kahdestaan samantien. Mä oon kuitenkin aina rakastanut tätä juhlaa ja juhlinut sitä lapsena kotona jossain määrin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tajusin siis, että hei mullahan on nyt kavereita joita kiinnostaa ja joiden kanssa voin juhlia yhdessä tätä vuoden pimeintä juhlaa tästälähtien <3


Jenni please.jpg



Mulla oli/on jo ennestään vaikka kuinka paljon Halloween aiheista tavaraa, mutta ostan tiettysti jotain uutta joka vuosi (se on varsinainen kirous) ja teen myös itse, sekä yhdistelen vanhoja. Tein muunmuassa nuo pienet pilttipurkki lyhdyt sillon viime vuonna ja tuon kurpitsanauhan. Oon muutenkin hirvee väkertelijä niin mikäs sen kivempaa. Alla oleva Barbi raukan pää on kanssa itseni joskus ikuisuus sitten mutiloima. Mulla oli jossain välissä sellainen lievästi häiritsevä nukkejen modaus vaihe meneillään... Toinen vaihe mikä mulla oli joskus oli sellanen, että leikin noitaa ja keräilin kaikkea asiaan kuuluvaa ja kiintoisaa krääsää kirppareilta. Kaiken maailman pikkupurnukoita ja rasioita on tallessa siltäkin ajalta. 



Suihkuverhon takana tapahtuu.

Mun Halloween asu 2015 oli ennustaja ja näkijä Sabriina. Hän tuntee kaikki ennustuksen salat ja keinot. Tein itselleni käyntikortinkin jota sitten jakelin vieraille. Pistin asuntomme ulko-oveen myös yhden isomman julisteen samasta kortista :D Siinäpähän naapurit taas ihmetteli. Eivät kuitenkaan tulleet kuulemaan mun ennustuksia joita tein kaikille illan aikana. Illan paras läppä taisi kuitenkin olla se kun soitettiin tuohon mun päästä keksimään numeroon ja siellä vastasi villi biseksuaali Anu. Hän oli erittäin kiinnostunut kokeilemaan kanssamme jotain uutta ;) Viesti oli ikäväkyllä kuitenkin äänitetty, mutta kyllä siitä iloa irtosi. Kaikenlisäksi Ella oli typottanut yhden numeron väärin, eli Sabriinan ennustuslinjaan ei voi oikeasti soittaa! Sattumaako? Jenniä lainaten "Sabriina nosti kuolleista jonkun huoran vastaamaan siihen puheluun." 


Noissa muissa kuvissa näkyy vähän kehnosti mun vaatteet kokonaisuutena, joten tässä kuva missä Jenni viimeistelee sen kynsilakkoja ennen kuin muut vieraat tulee :D


Ostin Sabriinalle myös elämäni ensimmäiset tarot-kortit. Muut rekvisiitat toin niistä mun vanhoista noita-aarteista joita säilytän kotona omassa leikkimökissäni (mun kaikelle rojulle ei ole mitenkään tilaa täällä meidän pienessä asunnossa). Niihin kuului pöydällä näkyvät esineet (edelleen vasemmelta oikealle): ennustuspussi, joka sisälsi kaikenlaisia pieniä esineitä joilla tulkita tulevaa, mainitsemani tarot-kortit, kynttilä, tunnesormus, ametisti, puhdistava vesi, lasinen lukukäsi ja teekuppi jossa teenlehtiä.  Kristallipallon tekaisin vanhasta lampunkuupasta jonka sisälle kätkin pienen taskulampun.





REDRUMREDRUMREDRUMREDRUMREDRUM



Girls girls girls looking for a good time

Mä keskityin ottamaan ihan liikaa kuvia koristeista ja sit huomasin jälkikäteen kuinka vähän kuvia mulla on kavereista loppujenlopuksi :( Tänä vuonna korjaan kyllä asian! Mulla ei oo edes kunnon kuvaa tosta Annan hienosta Arkham Asylum Inmate paidasta minkä se teki ihan itse! EDIT: Derpa herp tajusin näin jälkikäteen, että Annalla on myös kuvia omassa blogissa! CLICK!


Lopuun vielä pirtee krapula kuva seuraavalta päivältä :D 

Maltan tuskin odottaa parin viikon päähän kun pääsee taas juhlimaan Halloweeniä! Mä oon jo tietenkin koristellut lähes koko kämpän  ja alottanut jo aikoja sitten kauhuleffojen katsomisen ja  mun uuden asun askartelun jne. SOON!
🎃🎃🎃








15.10.2016

Kesän viimeiset muistot

Mä oon tän kanssa pikkasen myöhässä, mutta ei voi mittään. Haluun silti kirjottaa mun parhaasta kesäreissusta 2016. Matkustaminen ei oo mulle aina kaikista helpointa mun sairastelujen takia ja multa jää usein sen takia mahdollisuuksia välistä. Tänä kesänä mä kuitenkin halusin tehdä kerrankin jotain yhdessä ystävien kanssa ja reissata. Päätettiin siis heittää viikonloppureissu mun kotipaikkakunnalle savoon päin. Lähdettiin 27 heinäkuuta Varkauteen Annan, Jennin ja Ilarin kanssa. Tarkoituksena vaan viettää pari päivää mun kotona ja siinä lähistöllä tutuissa paikoissa. Kumpikaan mun parhaista kavereista ei ollut koskaan edes käynyt meillä ennen tätä, tai meidän mökillä, niin olihan se jo aikakin toteuttaa reissu sinne. 4 tunnin matka taittui aika kivuttomasti kun kuunneltiin tyhmää musiikkia mitä mulla oli ikuisuuksia vanhoilla poltetuilla cd-levyillä. Jenni meinas tosin saada migreenin jossain vaiheessa kun ei kestänyt jytää. Pysähdyttiin myös Iisalmessa syömään Heseen. Niin ja jossain välissä kun ajettiin Kestilän tienoilla niin oli vähän nihkeetä kun koko tie oli kuorittu pois monen kilometrin matkalta. Kivet lenteli välillä ikävän kuuloisesti auton pohjaan. Ei voinu tietää kun ei ollut missään ilmotustakaan. Päästiin iltapäivällä perille ja koko eka ilta tais mennä vaan siinä kun näytin kaikki paikat, esittelin mun vanhemmat ja vouhotin muuten vaan kaikesta. Katottiin missä nukutaan ja sovittiin miten/mitä syödään jne.


Matka on alkanut


Jenni saatana! >:D


Tässä piti pysähtyä vaan koska Jennin sukunimi vastaa paikan nimeä

Onneksi mun täti antoi mulle tällä reissulla taas avokätisesti rahaa ruokiin, juomiin ja bensoihin. Olisi tullut muuten aika nihkeetä (eli kiitos tästä taas täti rakas). En muista oikeen missä järjestyksessä me mitäkin tehtiin, mutta yritän jotenkin jaotella. Käytiin Ruoka ja viina ostoksilla aika ensimmäisenä tietenkin. Ulkonasyöminen ois ollut turhan vaikeeta kun Anna ei voi syödä missä vaan. Tehtiin siis sit yhdessä välissä ruokaa (Anna omaansa ja me kolme jotain muuta) ja mun äiti yritti hössöttää siinä. Mikä vaan tietty vaikeutti asioita kun yritin varjella, ettei Annan ruokaan lennä mitään kun se on kaikelle niin allerginen. Kaikki säilyi kuitenkin hengissä ja kukaan ei jäänyt nälkäiseksi.


Tässä joku aamu makoillaan vierashuoneessa. Jenni ja Anna nukkui parisängyssä ja minä tosssa raossa lattialla. Ilari nukku mun vanhassa huoneessa.

Eniten koko reissun aikana me varmaan käytettiin aikaa siihen kun pelattiin Pokémon Gota ja ajeltiin samalla ympäri Varkautta ja juopoteltiin. Time well spent jos multa kysytään. Tätä tuli tehtyä myös keskellä yötä ja Ilari raukka oli aina uhrautuva kuski (kiitos ja anteeksi muru). Käytiin monissa mulle tutuissa ja nostalgisissa paikoissa "aiheuttamassa pahennusta". Tuli kerrottua tytöille paljon tyhmiä vanhoja juttuja samalla haha. Vietettiin myös paljon aikaa meidän keittiönpöydän ääressä äänekkäästi korttia pelaten (tietenkin keskellä yötä ja tietenkin edelleen humalassa). Pelattiin myös TIETENKIN läpsyä ja hakattiin sitä pöytää sitten siinä. Toivottavasti ei häiritty ihan hirveesti kuitenkaan, vaikka kerrankos sitä nyt tuon kavereita kotia.


Tässä kirkon takana hengailemassa ja es pärisee.


Kovat Varkauden kirkon salilla.


Juomat piti saada mukaan niin meillä oli viinaämpäri autossa. Jenni on jo ihan omissa maailmoissa.


Luontopolulla pimeessä kyykkimässä. Sielläkin oli stoppi nii pitihän se käydä.


Tässä on mun ala-asteen takaa seinästä löytyvä legendaarinen "lepakonsiipi". Käytiin tsekkaa vanha taru ja todettiin se todeksi kuten kuvasta näkyy.


Hautuumaalla taas yöllä hunttimassa.

Yksi päivä käytiin Jennin ja Annan kanssa myös vähän shoppailemassa. Ilaria ei ois voinut vähempää kiinnostaa niin se meni pelaamaan jonnekkin lisää Pokémon Gota. Varkaudessa ei ole niin hirveesti kauppoja, mutta kirpputoreja on kyllä montakin ja niille tytöt halus sit mennä. Koluttiin ne läpi ja käytiin sen päälle ehkä yhdessä, tai kahdessa vaateliikkeessä. Sorruin ostamaan mustan farkkuliivin ja yhden t-paidan.


Tässä joku aamu aamupalla.


Äiti teki kauniin kesäisen salaatin.

Käytiin myös jossain välissä meidän mökillä uimassa. Olin unohtanut erikseen mainita tytöille, että ottakaa ihmeessä uimapuvut mukaan... No Jenni oli kyllä meinannut ottaa, mutta kun ne oli märät niin sitten unohti ja Anna ei ajatellut tarviivansa kun en sanonut. Jenni lainasi sitten jotain mun äidiltä ja Anna tyytyi mököttämään laiturilla. Se sitten otti onneksi tosin kuvia niin on nyt niitä näyttää! Uskaltauduin pulikoimaan suht pitkäänkin jopa. Ehkä siksi kun Ilari on aina niin paskahousu ja sitä saa odottaa veteen niin kauan HAH!


Ilari, veteen siitä!


Tarunhohtoinen lummesota 2016.

Kaiken kaikkiaan oli tosi ihana ja onnistunut reissu jota mä haluan muistella ikuisesti. Musta tuntu pitkästä aikaa siltä kun joskus sillon kun asuin kotona ja meillä kävi mun kavereita usein kylässä ja yötä. Oli paljon tilaa missä olla ja leikkiä ja paikkoja jossa käydä ja asioita mitä tehdä. Mulla ei ollut myöskään mitenkään huono olo koko reissun aikana, vaikka pelkäsin, että kohta johonkin koskee, tai jotain muuta. Oli myös ihanan lämmintä koko ajan ja kaikkialla tuoksui kesä. Viina maistui ja oli kivaa valvoa myöhään ja vaan olla hölmö. Mä olin tosi onnellinen ja mulla oli sellanen olo, että mua rakastetaan ja että meidän aika yhdessä on tärkeetä. oon tosi onnekas, että oon löytänyt tälläsiä ystäviä vielä vähän vanhempanakin.

Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©