18.2.2017

Space Fever

Mulla on taas hirveä avaruus ja sci-fi vaihe päällä. Kaikki muka futuristiset pukeutumistyylitkin vetää nyt puoleensa ja keinotekoiset materiaalit kuten muovi ja folio. Mulla tulee aina tasaisin väliajoin vahvempi tällänen rakkaus puuska näihin juttuihin, vaikka onhan esim sci-fi mun kestosuisikki aihepiiri. Oon hirveesti ideoinut eri aiheisia blogimerkintöjä, mutta toisaalta en saa mitään aikaiseksi nykyisen elämäntilanteeni takia. Lisäksi kone ja piirustuslaatikko tursuu jo vanhoja keskeneräisiä projekteja ja muille luvattuja hommia. Toisaalta musta tuntuu nyt tärkeältä tarttua niihin pieniin asioihin jotka tuo mulle iloa ja jättää muiden asioiden stressaaminen taakse. Jos muille luvatut asiat ei etene koska en halua, tai jaksa, niin sitten ei. Tästä kaikesta huolimattta siis mä onnistuin toissapäivänä vähän piirtämään ja muokkaamaan kuvia tähän mun avaruusrakkauteen liittyen.

 
kaukaiset tähdet me nähtiin
Valo silmistämme lähti silloin matkalle tähtiin
ikuisesti vaeltaa
Saa ehkä joskus jonkun
silmät tavoittaa
 

Eli ekaksi tämmönen tumblerista mukaan tarttunut idea avaruusaiheisista doodleista tähtitaivaalla. Kuva on meidän olkkarin ikkunasta ja töherrykset on itse tekemiä. Mallia toki otin vähän kaikkialta. Biisin sanat on ihanaa Eppu Normaalia <3 Mä voisin ihan hyvin ottaa jonkun kokoelman tollasia kuvia tatuointina vaikka esim käsivarteen. Vähintääkin tollanen ufo joka on "beemaamassa" jotain ukkoa, tai vaikka lehmää kyytiin :D

 Two possibilities exist: either we are alone in the Universe or we are not. Both are equally terrifying. - Arthur C. Clarke 

The truth is out there!

Halusin tehdä yhden tälläsen nätimmän ja yksinkertaisen ufo sightings kuvan ja se sitten kehittyi myös tuon X-filestä tutuksi tuleen julisteen näköiseksi (itse ufo on myös tarkoituksella mahdollisimman samannäköinen). Molemmat versiot on kivoja omalla tavallaan niin pistän ne molemmat tähän. Tähtitaivas kuva on otettu itseasiassa Italiassa yhdellä huvilalla, missä olin kaksi viikkoa poikaystävän perheen kanssa. Lähimpään isompaan kaupunkiin oli matkaa sen verran, että kaupungin valosaaste ei yltänyt sinne, jonka seurauksena tähdet näkyivät selvästi joka yö.

Mystery creates wonder and wonder is the basis of man's desire to understand. -Neil Armstrong

Tässä näette ainoan itseni nappaamaan kuvan merkillisestä valoilmiöstä, vai kenties ufosta? Alkuperäisen kuvan otin 2013 syksyllä. Hauska videonauha efekti on lisätty sellaisella mobiili kuvankäsittelyohjelma kuin Glitch! joka lisää myös muokattuun kuvaan silloisen päivämäärän.

Look up at the stars and not down at your feet. Try to make sense of what you see, and wonder about what makes the universe exist. -Stephen Hawking

Warp drive engaged!

Innostuin näiden giffien tekemisestä taas ihan hirveesti ja haluaisin nyt vaan tehdä lisää! Teen näitä siis lähinnä photarissa kuva kerrallaan ja sitten käytän netistä löytyvää ilmaista gifmakeria. Sivun todellisesta turvallisuudesta en tiedä mitään joten foliohattu päähän. Jätin tämän ufo giffin vikaksi koska se on mun lemppari.

Siinäpä tämä minun ufo sightings aiheinen pieni juttu. Lähitulevaisuudessa haluaisin tosiaan hirveesti tehdä merkintöjä sellasista aiheista esim kuin: Space grunge, alien sightings, Star Trek, omat alien designit ja niiden anatomia ja vanha hauska sci-fi. Saa nyt nähdä mitä oikeesti jaksan tehdä ja mikä tuntuu vaan kuormittavan mua lisää. Pää ja kone aina tursuu ideoita. 
👽 See You Space Cowboy... 👽

2 kommenttia:

  1. ☆☆SPACE☆SPACE☆SPACEEEEE☆☆
    Ou jee, mä niin tykkään näistä ufokuvista. Mä en edes osaa päättää lempparia mutta ehkä mun ei taas tarvi kun voin vaan sanoa "kaikki on hyvää settiä" :'D

    Älä kuormita itseäsi liikaa mutta mä ainakin odotan täällä ihan tutisten että mitä kaikkea ihanaa saat aikaan :>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♡♡AH AUTUASTA AVARUUTTA♡♡
      Niin mitäpä sitä valitsemaan kun kaikki on kivoja? :D Mä oon niin tyytyväinen :3

      Tää on niitä pieniä asioita jotka mua tällä hetkellä ilahduttaa, että voinnin mukaan tulee varmasti lisää pian! En ota paineita ^-^

      Poista

Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©